Kuluttajaliitto varoittaa liian suurista lainoista

Kotitalouksien lainakannan kehitys on ollut huolestuttava pitemmän aikaa, arvioi Suomen Kuluttajaliiton ekonomisti Martti Luukko.

Suomen Kuluttajaliitto vetoaa sekä lainanottajiin että luotonantajiin, että ne pidättyisivät liian suurista asuntolainoista ja kohtuuttomista kulutusluotoista. Tämä hillitsisi asuntojen hintojen nousua ja vähentäisi kuluttajien talouden riskejä.

Kuluttajaliiton ekonomisti Martti Luukko sanoo, että kotitalouksien lainakannan kehitys on ollut huolestuttavaa jo pitemmän aikaa eikä kasvu näytä laantuvan. Luukon mielestä tilanteessa näkyy jo yhtäläisyyksiä 90-luvun alun lamavuosia edeltäneeseen kehitykseen.

- Toki taloudellinen tilanne yleensä on vakaampi kuin silloin. On kuitenkin pelättävissä, että kaikki eivät selviä suurista lainoistaan, jos tapahtuu yllättäviä muutoksia, Luukko sanoo.

Kuluttajaliitto muistuttaa, että nyt vallitseva ennennäkemättömän matala korkotaso tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että pitkällä aikavälillä korot jossain vaiheessa nousevat. Siihen pitäisi varautua jo lainaa otettaessa.

Lisäksi työn loppuminen, sairaus tai muu vastoinkäyminen voivat äkkiä johtaa tilanteeseen, jossa lainoja ei enää pystytä hoitamaan sovitun ohjelman mukaisesti.

- Myös pankkien ja muiden rahalaitosten olisi tunnettava vastuunsa, varsinkin koska ne yleensä kykenevät arvioimaan riskejä paremmin kuin yksittäinen lainanottaja, Luukko huomautti.

Osamaksukaupoissakin kauppiaiden tulisi Kuluttajaliiton mielestä yleensä varmistua ostajan maksukyvystä. Kulutusluottojen todelliset korot ovat niin korkeita, että tällä tavoin rahoitetut hankinnat ovat yleensä todella kalliita ja epätaloudellisia.

- Erityisesti nuoriin kuluttajiin kohdistuvaa talousneuvontaa ja tiedotusta on lisättävä, jotta vältetään liian suurten ja kalliiden luottojen pitkävaikutteiset hankaluudet, Kuluttajaliitto vaatii.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat