Kuluttajaliitto: Ruuan geenimuuntelusta kerrottava nykyistä avoimemmin

Kuluttajaliiton mukaan asiakkaille pitäisi kertoa nykyistä paremmin ruuan tuotannossa käytetyistä geenimuunnelluista raaka-aineista.

Tällä hetkellä kaupassa myytävään tuotteeseen ei tarvitse merkitä, jos eläinten ruokkimiseen on käytetty geenimuunneltua ainetta, kuten rehua. Yhä useammat suuret suomalaiset rehuntuottajat ovat ottaneet geenimanipuloidun soijan rehunsa raaka-aineeksi.

– Kannatamme sitä, että geenimuunnellun soijan tai muun raaka-aineen käyttö rehun raaka-aineena kerrottaisiin tuotetiedoissa. Perusteemme on siis se, että kuluttajille annetaan mahdollisuus tehdä tietoisia valintoja. Perusteet valintojen tekemiseen ovat sitten jokaisen omat, Kuluttajaliiton elintarvike- ja ravitsemusasiantuntija Annikka Marniemi kertoo MTV3 Uutisille.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n mukaan kuluttajille ei ole merkitystä sillä, onko eläimille syötettävä ruoka geenimanipuloitua vai ei.

– Lihan laatu ei eroa siitä, onko tuotetta manipuloitu vai ei, MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala toteaa.

Syynä lisääntyvään geenimanipuloidun soijan käyttöön on se, että geenimuuntelemattoman soijan saanti on vaikeutunut, ja se on kallistunut verrattuna muunneltuun soijaan.

Kuluttajaliiton mukaan kuluttajilla pitää ylipäätään olla laajat oikeudet tietää, miten kaupassa myytävä ruoka on tuotettu.

– Tämä lisää avoimuutta ja ymmärrystä, Marniemi tähdentää.

Pakkaukseen on tehtävä kuitenkin merkintä, mikäli itse lopputuote sisältää yli 0,9 prosenttia geenimuunneltuja ainesosia. Kuluttajaliiton mukaan tällaisia elintarvikkeita ei Suomessa kaupan hyllyillä näe.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat