Mainos

Kuluttaja-asiamies: Pikkukolikotkin käypiä maksuvälineitä

Kuluttaja-asiamies muistuttaa kauppoja myös yhden ja kahden sentin rahojen laillisuudesta. Kuluttaja-asiamiehelle on tullut paljon ilmoituksia, etteivät kaikki kaupat suostu ottamaan pikkukolikoita.

Monet kaupat kieltäytyvät ottamasta vastaan yhden ja kahden sentin kolikoita. Kuluttaja-asiamiehelle on tullut paljon ilmoituksia asiasta. Liikkeillä on oikeus valita maksuväline, mutta pienetkin kolikot ovat maksamisessa laillisia. Myymälän pitäisikin ilmoittaa selkeästi ja näkyvästi jo ulko-ovellaan kuluttajille, jos se ei ota pieniä kolikoita vastaan.

Kuluttaja-asiamies suosittaa, että pikkukolikoitakin arvostettaisiin liikkeissä käypinä maksuvälineinä. Suomessa pienimpiä yhden ja kahden sentin kolikoita lyötiin vähän. Suurin osa niistä onkin päätynyt keräilijöiden kokoelmiin. Matkailijoiden mukana kolikkoja kuitenkin tulee Suomeenkin yhä enemmän. Pienet kolikot ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella, myös Suomessa.

Käteismaksujen pyöristyssäännön takia yhden ja kahden sentin kolikoita ei tarvita Suomessa vaihtorahoiksi.
Hallituksen esityksessä laiksi euromääräisten maksujen pyöristämisestä kuitenkin todetaan, ettei laki vaikuta rahojen kelpoisuuteen maksuvälineenä.

Toisaalta vähittäisliikkeillä on oikeus valita asiakkaansa, kunhan ne eivät syyllisty syrjintään. Tämä tarkoittaa sitä, että liikkeet voivat kieltäytyä ottamasta vastaan yhden ja kahden sentin kolikoita. Kuluttaja-asiamies on lähettänyt asiasta myös kirjeen Kaupan Keskusliitolle.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.