Kulunut vuosikymmen reilusti aiempia lämpimämpi Suomessa

Kulunut vuosikymmen on ollut selvästi aiempia lämpimämpi, kertoo Ilmatieteen laitos. Myös vuonna 2009 oli keskimääräistä lämpimämpää koko maassa.

Tilastot tukevat Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n äskettäin julkistamia tietoja, joiden mukaan kulunut vuosikymmen on ollut globaalisti kaikkien aikojen lämpimin.

2000-luvulla keskilämpötila on ollut Lapissa noin asteen verran 1990-lukua korkeampi. Maan etelä- ja keskiosissa sekä Oulun läänissä on ollut noin puoli astetta edellistä vuosikymmentä lämpimämpää.

Joulukuun paukkupakkasista huolimatta myös kuluneen vuoden syksy oli keskimääräistä lämpimämpi. Lämpöennätyksiä ei vuonna 2009 kuitenkaan rikottu, koska vuonna 2008 lämpötila kohosi monin paikoin poikkeuksellisen korkealle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat