Kuluneen vuoden kaltaiset säät yleistyvät

Vuosi 2008 jää historiaan lämpimänä ja sateisena. Vuoden keskilämpötila Suomessa oli keskimääräistä korkeampi, ja paikkakuntakohtaisia ennätyksiä rikottiin niin lämpötiloissa kuin sademäärissäkin.

Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat arvioivat kuluneen vuoden kaltaisten säiden, esimerkiksi runsassateisuuden ja leutojen talvien yleistyvän ilmastonmuutoksen seurauksena.

Talvi 2007 - 2008 ennätyksellisen leuto

Maanlaajuisesti vuosi 2008 oli Ilmatieteen laitoksen mittaushistorian kuudenneksi lämpimin vuosi. Keskilämpötila oli koko maassa yhdestä kahteen astetta keskimääräistä lämpimämpi, maan eteläosassa paikoin yli kaksi astetta lämpimämpi.

Talvi 2007 - 2008 oli ennätyksellisen leuto lähes koko maassa. Talvisia päiviä eli päiviä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on nollan alapuolella, oli selvästi keskimääräistä vähemmän. Terminen talvi alkoi (vuorokauden keskilämpötila laski pysyvästi nollan alapuolelle) suurimmassa osassa tavanomaiseen aikaan, mutta länsirannikolla talven tulo viivästyi noin kuudella viikolla. Lounais- ja etelärannikolle termistä talvea ei saatu kuin muutamaksi päiväksi kevättalvella. Lumipeite oli maan etelä- ja keskiosassa läpi talven keskimääräistä ohuempi, ja eteläisimpään Suomeen varsinaista pysyvää lumipeitettä ei saatu lainkaan.

Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat arvioivat samankaltaisten talvien yleistyvän ilmastonmuutoksen seurauksena. Runsaslumisia pakkastalvia on tulevaisuudessa entistä harvemmin. Pohjois-Suomessa perinteiset talvet kuitenkin toistaiseksi vielä säilyvät.

Helle harvinaista kesällä

Mennyt kevät oli hieman keskimääräistä lämpimämpi ja kesä puolestaan tavallista viileämpi ja sateisempi.

Monin paikoin maan itä- ja pohjoisosassa sekä saaristoalueilla hellettä ei mitattu koko kesän aikana kertaakaan, mikä on Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan harvinaista. Hellepäiviä oli kesällä 2008 eniten maan lounaisosassa, mutta sielläkin hellepäivien lukumäärä oli vain noin puolet tavanomaisesta.

Kesän auringonpaistetunnit jäivät Itä- ja Pohjois-Suomessa paikoin jopa alle puoleen tavanomaisesta. Lähinnä lounaisrannikolla kesän auringonpaistetunnit olivat lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Syksy kymmenenneksi lämpimin

Syksy 2008 oli selvästi keskimääräistä lämpimämpi ja sateisempi, paikoin harvinaisenkin sateinen. Se sijoittuu lähes koko maassa mittaushistorian kymmenen lämpimimmän syksyn joukkoon.

Myös talvi 2008 - 2009 alkoi leutona, sillä joulukuu oli kolmesta kahdeksaan astetta keskimääräistä lämpimämpi. Terminen talvi alkoi suurimmassa osassa maata noin pari viikkoa myöhemmin kuin keskimäärin. Etelä- ja lounaisrannikolla ei terminen talvi ollut vielä vuoden 2008 loppuun mennessä alkanut.

Myös sade-ennätyksiä rikottiin vuonna 2008 Vuoden sademäärä oli tavanomaista suurempi koko maassa, ja paikkakuntakohtaisia vuosisade-ennätyksiä rikottiin eri puolilla Suomea.

Ilmastonmuutos lisää sademääriä

Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat arvioivat kuluneen vuoden kaltaisten säiden yleistyvän ilmastonmuutoksen seurauksena. Esimerkiksi runsaslumisia pakkastalvia on tulevaisuudessa odotettavissa entistä harvemmin. Pohjois-Suomessa perinteiset talvet kuitenkin toistaiseksi vielä säilyvät.

Ilmatieteen laitoksen tutkijat arvioivat ilmastonmuutoksen kasvattavan tulevaisuudessa myös sademääriä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat