Kulttuurivuosi koonnut jo 4,2 miljoonaa kävijää

Helsingin kulttuurikaupunkivuoden tapahtumien kävijämäärä oli elokuun lopussa 4,2 miljoonaa. -Tämä on enemmän kuin mitä odotimme koko vuoden luvuksi, arvioi johtaja Georg Dolivo, joka uskoo, että vuoden loppuun mennessä päästään viiteen miljoonaan kävijään.

Paavo, Nurmi-ooppera stadionilla oli osa kulttuurivuoden tapahtumia.

Taloustutkimus Oy:n haastattelututkimuksen mukaan 82 %:lla kulttuurivuoden tapahtumiin osallistuneista oli erittäin tai melko myönteiset kokemukset ja vain yhdellä prosentilla kielteiset kokemukset niistä tapahtumista, joihin he olivat osallistuneet.

-Kesään sijoittui monia kärkihankkeitamme. Voimme iloita mm. Paavo Suuri -urheiluoopperan erinomaisesta kotimaisesta ja kansainvälisestäkin vastaanotosta sekä siitä kuinka, Töölönlahden taidepuutarhat ovat löytäneet ystäviä läheltä ja kaukaa, Dolivo sanoo.

Kulttuurikaupungin tapahtuma Telakalla, raitiovaunu leijuu ilmassa.


Kulttuurivuoden syksy on käynnistynyt vilkkaana, mutta myös uusin painotuksin. -Kulttuuri ei ole vain suurtapahtumia. Syksyn ohjelmistossamme on esimerkiksi mittava koulutyön kehittämiseen tähtäävä hanke, jossa taitelijat ja tutkijat ovat osana itse kouluopetusta. Tiede ja keskustelu ovat myös vahvasti mukana, samoin uusi media, jonka kärkihanke café9 juuri käynnistyi, sanoo Dolivo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat