Kulttuurivuoden satoa korjataan: Helsinki on nyt täynnä matkailijoita.

Viime vuonna Helsinki oli ulkomaisissa medioissa esillä enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Tärkeimpiä syitä siihen oli kulttuurivuosi, jonka päätavoitteita oli suomalaisen kulttuurin tunnetuksi tekeminen muissa maissa. Nyt kesä-Helsinki viliseekin turisteja, joita viehättää kaunis ja turvallinen, "taskukokoinen" pääkaupunki, jossa on myös korkeatasoista kulttuuria.

-Tämä on viehättävin paikka, jossa olemme olleet, ihastelevat risteilyturistit Teksasista. He ovat kiertäneet jo Berliinissä, Tallinnassa, Pietarissa ja Lontoossa. Dorsley Rushing myöntää, ettei tiedä Suomesta muuta kuin sen, että Helsingissä on joskus ollut olympialaiset. Synti ei ole suuri vain päivän Suomessa viivähtävillä jenkkituristeilla. Mutta monien pitempään viipyvien tiedot ovat nyt entistä tarkemmat. Viime vuonna ulkomailla julkaistiin 750 artikkelia pelkästään kulttuurivuodesta.

Adriene Kinloch Floridasta tutustuu Senaatintorin ympäristöön ja kertoo suomalaisen kulttuurin kiinnostavan jo suvun skandinaavisten juurienkin takia. Kinlochia on erityisen kiinnostunut nähtävyyksistä, arkkitehtuurista ja ruokakulttuuristamme.

-Suomi liittyi EUhun, niin se aiheutti sen, että Suomesta jo kirjoitetaan jo paljon enemmän ja ylipäätään puheenjohtajuus, kaupungin juhlavuosi, kulttuurivuosi. Nämä kaikki yhdessä ovat sitten lisänneet sitä näkyvyyttä, arvioi markkinointisihteeri Kaarina Tikka Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimistosta.

Nykytaiteen museo Kiasman yleisöstä jo 2/3 on tänä kesänä ulkomaalaisia. Talo on nyt kansainvälisesti tunnetuimpia rakennuksiamme.

-Suomalaisella kulttuurilla on tällä hetkellä ihan mielettömän hieno itseisarvo, sitä ei varmaan vielä ihan täysin Suomessa tajuta, arvelee museon tuore johtaja Tuula Karjalainen.

-Täällä Kiasmassa on suomalaista nykytaidetta esillä, ja sehän on tavallaan avain suomalaiseen sieluun taiteen kautta. Se kaikki muu kulttuuri, joka levittäytyy tässä rakennuksen ympärillä on yksi avain, ja toisentyyppinen avain on tämä taide täällä. Ja minä luulen, että sen takia nekin turistit, jotka eivät ole tällaisia art-lovereita, rientävät tänne Kiasmaan, Karjalainen uskoo.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat