Kultaliikkeen ryöstöön puuttunut ex-sotilas oikeudessa: "En voi katsoa vääryyttä sivusta"

– Äitini on minut niin kovasti kouluttanut, että vääryyttä ei voi katsoa sivusta, enkä nytkään voinut, noin 50-vuotias ex-sotilas kertoi oikeudessa jämerästi.

Entinen merivoimien aliupseeri puuttui käynnissä olleeseen ryöstöön toukokuun lopussa Helsingin keskustassa.

Helsingin käräjäoikeudessa luettiin syytteet 38-vuotiaalle miehelle kahdesta samana päivänä tehdystä kultasepänliikkeen ryöstöstä. 

Ryöstöt tapahtuivat 28. toukokuuta Helsingin keskustassa puolen tunnin sisällä.

Ensimmäinen ryöstö

Syytteen mukaan 38-vuotias mies ryösti ensin hieman ennen kello yhtätoista Simonlinnan kullan Simonkadulla Helsingin Kampissa. Hän pyysi nähdä kultasormuksia, joita miesmyyjä esitteli hänelle. 

Myyjä kertoi, että miehellä olleet kumihanskat epäillyttivät heti alkuun.

Ryöstäjä nappasi 63:n sormuksen esittelylevyn ja lähti vetäytymään kaupasta.

Syyttäjä Eija Velitskin mukaan mies otti takkinsa alta sorkkaraudan ja uhkasi sillä myyjää, joka seurasi perässä. Kadulla ryöstäjä uhkasi tappaa myyjän, joka edelleen yritti pysäyttää 38-vuotiasta.

Myyjällä oli sähkölamautin kädessä.

– Hän sanoi, että hän tappaa minut. Niin minäkin sanoin. Sanoin, että tulen perässäsi vaikka maailman tappiin, myyjä kertoi.

Sivullinen raitiovaunusta

Miehet jatkoivat keskustelua kadulla Simonkadulla. 38-vuotias uhkasi myyjää, joka sai sivullisen avuksi.

– Totesin mylläkän kultakaupan oven edessä, raitiovaunusta tullut entinen merivoimien sotilas kertoi.

– Huusin, että onkohan ryöstö käynnissä. Äitini on minut niin kovasti kouluttanut, että vääryyttä ei voi katsoa sivusta, enkä nytkään voinut.

– Tulee sellainen musta hetki kuin metsästettäessä. Sitä toimii selkärangasta.

Isokokoisen ex-sotilaan tarkoituksena oli ottaa pakoon lähtenyt ryöstäjä kiinni. Tämä huitaisi miestä sorkkaraudalla, joka hipaisi kylkeä. Kaksikko kaatui maahan ja sormukset levisivät kadulle.

Mies pääsi pakoon, kun myyjä ja sivullinen ryhtyivät keräämään sormuksia.

– Niin nopeaa irtiottoa en ole nähnyt.

Syytetty kiisti ryöstösyytteen sanoen, ettei hän muista tapahtumia. Miehen mukaan hänellä oli akuutti rahantarve ja tarkoituksena oli varastaa kultalevyjä.

Syytetty kertoi ottaneensa huumaavia lääkkeitä. 

Toinen ryöstö

Samana päivänä ryöstettiin Kultajousi-liike Kaivokadulla. Syytteen mukaan 38-vuotias pyysi saada kultaketjuja nähtäväksi, mutta naismyyjä näytti niitä vain yhden kerrallaan.

Mies puhui englantia, mutta myyjä tunnisti suomalaisen aksentin. Alkoholilta haissut mies oli selittänyt, että hänen piti harjoitella englantia.

Mies oli pyytänyt lisää ketjuja nähtäväksi. Kun myyjä ei näyttänyt koko levyä, hermostunut ryöstäjä löi myyjää 4-5 kertaa.

– Ensimmäinen ajatus oli puolustaa kultalevyä ja saada se itselle takaisin, naismyyjä kertoi.

Ensimmäiset iskut tulivat silmien väliin, myyjä kertoi oikeudessa.

– Suojasin päätä ja seuraavat tulivat takaraivoon. Huusin, että häivy ja lopeta. Kun huusin "Jeesus, auta" iskut loppuivat.

Mies poistui rauhallisesti liikkeestä kultaketjulevyn kanssa. Oven suussa oli kaksi vanhempaa rouvaa, jotka olivat lamaantuneet, myyjä kertoi.

38-vuotias kiisti syytteen törkeästä ryöstöstä, mutta myönsi ryöstön. Hän ei muistanut lyöntejä. 38-vuotiaan mukaan hänellä ei ollut tarkoitusta vahingoittaa.

Ryöstäjä sai 17 000 euron kultaketjut.

Hän ehti myydä niistä noin kolmanneksen eli viisitoista. Loput saatiin takaisin, kun poliisi otti miehen kiinni seuraavana päivänä Vantaan Myyrmäessä.

Aiempia rikoksia

38-vuotias on tuomittu väkivaltarikoksista aiemminkin. Muun muassa 2009 mies tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa tapon yrityksestä yli neljän vuoden vankeustuomioon.

Hän ampui Sörnäisissä ravintoloitsijaa päähän, kun oli saanut porttikiellon baariin.

Samalla kertaa hänet tuomittiin myös kahden Siwan ryöstöstä, joissa mies suihkutti kaasua kassojen kasvoille.

Mies oli vapautunut Riihimäen vankilasta hieman ennen ryöstöjä.

Nyt syyttäjä Velitski vaatii vähintään kolmen ja puolen vuoden vankeustuomiota.

Lue myös:

    Uusimmat