Kultalevyn myyntiraja laskee

Pitkäsoittoalbumi palkitaan tästä lähtien kultalevyllä jo 15 000 kopion myynnistä. Platinalevy irtoaa 30 000 kopion myynnillä. Ennen Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:n (ÄKT) vuosikokouksen päätöstä kultalevyraja oli 20 000 ja platinaraja 40 000 myytyä kopiota.

Muutokset tulevat taannehtivasti voimaan tämän vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien, ja ne koskevat sen jälkeen julkaistuja kotimaisia ja ulkomaisia pitkäsoittoja. Kultasinglen raja on edelleen 5000 ja platinasinglen 10000 kopiota.

Kulta- ja platinalevyrajat ovat Suomessa olleen muuhun Eurooppaan verrattuna korkeat. ÄKT:n projektipäällikön Tommi Kyyrän mukaan uudet arvometallirajat ovat paremmin suhteessa muun Euroopan kanssa.
-Kun suomalaista kevyttä musiikkia viedään ulkomaille, siellä ollaan kovasti kiinnostuneita, onko tämä tai tuo artisti myynyt Suomessa kultaa tai platinaa, Kyyrä perustelee kulta- ja platinarajojen alentamista.
-Ja sekin vaikutti, että platinaa ja kultaa päästiin esimerkiksi viime vuonna jakamaan turhan harvoin, Kyyrä lisää.
Kulta- ja platinarajat ovat Suomessa olleet eläväistä laatua. Vuonna 1975 kultalevyrajaksi tuli 25 000 myytyä kopiota, joka 1994 pudotettiin 20 000:een. Platinalevyn kynnys oli 1989 50 000, 1994 40 000 ja nyt siis 30 000 kopiota. Kultasingleen vaadittiin 1971 huikea 30 000 kappaleen myynti, mutta kaksi vuotta myöhemmin kultasinglen sai jo 10 000 kopion myynnillä. Vuonna 1991 raja pudotettiin nykyiseen viiteen tuhanteen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat