Kuljetusyrittäjät: Poliitikkojen valvottava etuja

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n keskustelutilaisuudessa MTV:n SuomiAreenassa nostettiin suomalaisuutta kunniaan. Tässä logistiikalla todettiin olevan merkittävä rooli.

Yleisö tuomitsi yksimielisenä EU-parlamentin päätöksen rajoittaa kuljetusyrittäjien työajan 48 tuntiin viikossa. Suomalaisuus kunniaan saadaan vain suosimalla suomalaista yrittäjyyttä.

Kansanedustaja Eero Lehti (kok) ennusti kuljetusalallemme vaikeita aikoja. Hän, kuten muutkin tilaisuuden puhujat, toi esille sen, että Suomen 13 meppiä ovat määrällisesti riittämättömät tekemään EU-päätöksiä ja siksi onkin panostettava laatuun. Suomalaisten meppien tulee olla aktiivisia vaikuttajia omissa poliittisissa ryhmissään.

Professori Petri Parvinen Aalto-yliopistosta korosti, että suomalaisten kuljetusyritysten tulee kyetä myymään palvelujaan suoraan kansainvälisille asiakkaille. Myyntivalttina on käytettävä suomalalaisten luotettavuutta.

Tilaisuutta seuranneen yleisön mielestä suomalaisuuden tukemisessa on vielä paljon tehtävää. Esiin tuli myös kovempien otteiden tarve.

Katso SuomiAreenan keskustelutilaisuus.

Lue myös:

    Uusimmat