Kuljetusyhtiö UPS lakossa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain suurimmassa pakettien kuljetukseen erikoistuneessa yrityksessä UPS:ssä alkoi lakko tänä aamuna Suomen aikaa. Lakkoon ryhtyneeseen ammattiliittoon kuuluu 185 000 työntekijää.

Kaikkiaan UPS:ssä on 301 000 työntekijää. Myös UPS:n lentokuljetuksia hoitavat lentäjät ovat ilmoittaneet tukevansa lakkoa. Työntekijöiden mukaan keskeisiä kiistakysymyksiä ovat ammattiliittoihin kuulumattomien alihankkijoiden käyttäminen, eläkeohjelma sekä työterveys- ja turvallisuusjärjestelyt.

UPS kuljettaa päivittäin 12 miljoonaa pakettia. Yritys sanoo yrittävänsä toimittaa perille muun muassa sairaalatarvikkeet ja verituotteet lakosta huolimatta. Työkiistaa valtion puolesta sovitelleen John Calhoun Wellsin mukaan lakolla saattaa olla huomattava vaikutus koko Yhdysvaltain talouteen.

UPS kuljettaa paketteja Yhdysvalloista myös yli 200 muuhun maahan. Lakon ei uskota heijastuvan Suomeen. Suomen UPS:stä kerrotaan, että täältä Yhdysvaltoihin pakettien pitäisi kulkea normaalisti, mutta sieltä tänne tulevien pakettien kohtalosta ei ole vielä varmuutta.
(STT-Reuter-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat