Kuljetusalan työtaistelu jatkuu - lakko vaikeuttaa jätehuoltoa

Viime yönä alkanut linja- ja kuorma-autoliikenteen lakko jatkuu. Työnantajapuoli hylkäsi valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen, koska sitä pidettiin liian kalliina. Työntekijäpuoli olisi sopimuksen hyväksynyt. Lakon kestosta ei vielä haluta puhua. Neljän AKT-laisen jätehuoltoyrityksen lakko vaikeuttaa jätehuoltoa valtakunnallisesti, vaikka jätetyhjennykset eivät kokonaan taajamissa lopu.

AKT sovintoesitys

Lakon vuoksi huomattava osa bussiliikenteestä ja maantiekuljetuksista on pysähdyksissä. Helsingin, Turun ja Tampereen kunnalliset linja-autoyhtiöt hoitavat kuitenkin liikenteen normaalisti. Lakon piirissä olevien yhtiöiden esimiehet yrittävät lisäksi ajaa bussivuoroja mahdollisuuksien mukaan. Myös tuonti ja vienti ovat pysähdyksissä, sillä satamissa ei pureta tai lastata rahtilaivoja.

Myös jätehuolto kärsii lakosta. Jätehuoltoyritysten lakon piiriin kuuluvat isot jätehuollon yritykset Säkkiväline ja WM-Ympäristöpalvelut pyrkivät hoitamaan kaupunkien keskustojen liikekiinteistöjen ja asuinrakennusten jätekuljetukset niin, että tyhjennysvälit eivät venyisi edes viikon mittaisiksi.

Työmatkaliikenne sujunut lakosta huolimatta



Pääkaupunkiseudun työmatkaliikenne on aamulla sujunut autoliikenteen lakosta huolimatta kohtalaisen hyvin. Liikkuvan poliisin mukaan liikenne on kuitenkin ruuhkautunut 4-tiellä Koivukylän kohdalta Vantaalla. Myös Länsiväylän liikenne on jumissa ilmeisesti liikenneonnettomuuden vuoksi. Muilla teillä tilanne ei juurikaan poikkea normaalista arkiaamusta.

Lakko on pysäyttänyt bussiliikenteen Vantaalla lähes täysin ja Espoossakin suurimmaksi osaksi. Helsingissä bussit ajavat hieman paremmin, sillä lakko ei koske HKL:n busseja. VR on lisännyt lakon aikana pääkaupunkiseudun ruuhkaliikenteen juniin neljä ylimääräistä lähijunayksikköä. Näin kiskoilla on ruuhka-aikoina käytössä kaikki mahdollinen lähiliikennekalusto.

AKT:n lakon piirissä on 140 yritystä ja noin 11 000 työntekijää kuorma-auto- ja bussiliikenteestä, terminaaleista ja Matkahuollosta. Autoliikenteen työnantajaliiton julistama työsulku on laajempi: mukana on 325 yritystä ja 15 000 työntekijää. Helsingin lisäksi myös Tampereen ja Turun kaupunkien liikennelaitosten bussit kulkevat lakosta huolimatta.

VR lisää vaunuja


VR aikoo lisätä vaunuja lähi- ja kaukojuniin kuljetusalan lakon vuoksi. VR:ltä kerrotaan, että vaunuja lisätään

Juniin lisää vaunuja

kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan. Tavaraliikenteessä vientiteollisuuden kuljetukset ovat pysähtyneet, koska satamat eivät pura eivätkä kuormaa vaunuja. Venäjän liikenne ja Tornio-Haaparanta -liikenne toimivat kuitenkin normaalisti. Lakosta huolimatta joitakin bussilinjoja ajetaan esimiesvoimin, joten suurin osa Lapin junien jatkoyhteyksistä toimii.

Satamat seisovat

Autoliikenteen lakon tukilakko pysäytti työt satamissa keskiyöllä. Kotkassa, Haminassa ja Loviisassa on tukilakossa kaikkiaan toista tuhatta ahtaajaa. Laivoja on satamissa ja uusia tulee. Niitä ei kuitenkaan pureta eikä lastata. Kotkan ahtaajien pääluottamusmiehen Jorma Laineen mukaan "satamissa ei nyt hievahda mikään". Ahtaajat perustivat Kotkan lakkotoimikunnan vasta lakon ensimmäisenä päivänä, sillä tilanteen oletettiin pitkälti ratkeavan sovittelussa ilman työtaistelua. Nyt Laine odottaa pitkää lakkoa, koska työnantaja "piti periaatteita rahaa tärkeämpinä".

Satamat kärsivät lakosta

Aivan tyystin työt eivät satamissa ole loppuneet. AKT on solminut joidenkin järjestäytymättömien yritysten kanssa erillissopimuksia, ja näiden väki paiskii töitä lakosta huolimatta. Mm. Containershipsillä hääri keskiviikkona noin 70 miestä ahtaustöissä Helsingin Länsisatamassa, Kotkassa ja Haminassa. AKT:n jo aiemmin julistama kaupan tavaroiden käsittelyboikotti tosin koskee myös tätä firmaa. Myös teollisuusyritysten omat satamat toimisivat, mutta Merimies-unioni ei tukitoimiensa vuoksi tuo niihin tavaraa eikä liioin vie.
(MTV3-STT)

Lakkolinkkejä:

Lue myös:

    Uusimmat