Kuljetusalan lakon sovittelu jatkuu

Ensi yönä uhkaavan kuljetusalan lakkoa on ryhdytty jälleen sovittelemaan valtakunnansovittelijan toimistossa. Osapuolet etsivät sopua erikseen reilun tunnin ajan. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius pitää sovintoehdotuksen antamista vielä ennen puolta yötä mahdollisena, mutta ei todennäköisenä. Saloniuksen mukaan sovittelua voidaan vielä jatkaa ensi yönä, vaikka työtaistelu ehtisi jo alkaa.

Kiistaa on soviteltu koko päivä. SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala kävivät iltapäivällä antamassa vetoapua sovunhakuun.

Kuljetusalan työtaistelun alkaminen näkyisi Kaupan Keskusliiton mukaan myymälöiden tavaravalikoimissa. Erityisesti tuonti- ja erikoistavaroiden saanti voisi vaikeutua lakon myötä. Toimitusjohtaja Guy Wires vakuuttaa kuitenkin, ettei päivittäistavaroista tule pulaa ainakaan kahteen viikkoon. Tuotteiden saatavuudessa saattaa tosin esiintyä alueellisia eroja.

Bussit ja satamat pysähtyisivät


Ellei työehdoista päästä sopuun, SAK:laisen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton lakko pysäyttää heti huomenna suuren osan bussi- ja kuorma-autoliikenteestä. Lisäksi samalla alkaisi autoliikenteen työnantajaliiton julistama työsulku. Myös satamissa työt seisahtuisivat ahtaajien tukilakon vuoksi. Merimies-unioni puolestaan lopettaa tukitoimena suomalaisalusten lastaukset ja purkamiset.

Uhkaava autoliikenteen lakko jumiuttaisi pahasti pääkaupunkiseudun bussiliikenteen. Vantaalla liikenne

Linja-autoliikenne uhkaa pysähtyä

pysähtyisi lähes täysin. Myös Espoon tilanne olisi hankala. Helsingissä bussit kulkisivat paremmin, sillä lakko ei koske KTV:läistä HKL:ää eikä sen sopimuskumppaneita. Helsinki-Vantaan lentokentälle kulkevat Finnairin bussit kuuluvat myös lakon piiriin.

Kaukoliikenteen bussit ajaisivat niin ikään karsitusti esimiesvoimin. Koko Suomessa lakko koskisi yhteensä noin 70:tä bussiyritystä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat