Kukkaruukuilla uusi ilme ikkunalaudalle

Kevään lähestyessä on aika vaihtaa kukkamullat ja päivittää ruukut suurempiin. Laita luovuus lentämään, ja anna kodin kasveille uusi ilme!

Trendikkäimpiä ruukkuja ovat nyt erilaiset lasiastiat ja vaasit. Luovuus on kuitenkin valttia ja käytännössä mikä tahansa astia voi toimia ruukkuna. Tärkeää on vain, että kasvin juurille on tarpeeksi tilaa ja ylimääräinen vesi pääsee pois.

Ruukku ei saa imeä liikaa kosteutta itseensä. Viisainta onkin pitää suojaruukku ja kasvin varsinainen istutusruukku erillisinä, jolloin multa pääsee hengittämään ja astian vaihtaminen on vaivattomampaa. Ruukun pohja kannattaa salaojittaa esimerkiksi pikkukivillä.

Keväistä värikkyyttä

Erilaiset koristekivet ja -katteet antavat lasiastioille persoonallista ilmettä. Maljakon voi täyttää luonnonkivillä tai erikseen ostetuilla koristekivillä, lasikuulilla tai puuhakkeella, jotka piilottavat varsinaisen istutusruukun. Tärkeää on varmistua, ettei vesi jää seisomaan ruukun pohjalle.

Kevään pastellit ja ilmavat värit pääsevät esiintymään edukseen aurinkoisen ikkunalaudan valossa. Soinnuta kukkivien kukkien värit ruukkuihin!

Lautasia ja laakeita vaaseja

Kooltaan pienet kasvit tai kausiluonteiset, lyhytikäisiksi tarkoitetut kukat eivät välttämättä tarvitse syvää multaa viihtyäkseen. Lautaselle, laakealle vaasille tai tarjottimelle koottuna keväiset krookukset, tulppaanit ja pikkunarsissit muodostavat iloisen kevätasetelman. Toinen vaihtoehto on pitää kukkia hetken esillä asetelmana ja istuttaa ne sitten pysyvämpään ruukkuun tai ulos puutarhaan.

Vaaleat perusruukut

Perusruukuissa suositaan nyt selkeitä linjoja ja yksivärisyyttä. Vaaleat tai aivan valkoiset ruukut nostavat kasveja itseään paremmin esiin ja korostavat niiden värejä. Kevään kirkas vehreys on kaunista katseltavaa.

Kätevin tapa päivittää kodin ruukut on hankkia pullo spraymaalia ja suihkauttaa vanhat ruukut halutun värisiksi. Näin ei joudu turhille ostoksille, mutta saa helposti ja nopeasti yhtenäisen ilmeen ikkunalaudalle. Maali myös peittää pienet säröt ja lohkeamat. Maalin kannattaa antaa kuivua rauhassa ennen kasvien istuttamista.

Erikoiset orkideat

Orkideat antavat luovalle sisustajalle rajattomat mahdollisuudet ruukuilla ja erikoisilla istutuksilla leikittelyyn. Orkideat asetellaan tyypillisesti näyttävään astiaan tai maljaan, jossa kasvin ilmajuuret saavat jäädä näkyviin. Erilaiset koristehiekat ja kivet sopivat hyvin orkidean kumppaniksi kukan väreihin soinnutettuina. Näyttävä lasivaasi toimii kuin kehyksenä orkidean herkille kukinnoille.

Teksti: Riikka Krenn/Mediafocus

Kuvat: Huiskula

Lue myös:

    Uusimmat