Kuka oikeasti ohjaa Facebookia?

Yhteisöpalvelu Facebookin suosio on ollut valtaisaa, mutta keitä ovat ne sijoittajat ja johtotason henkilöt, jotka ovat ryhmittyneet 26-vuotiaan johtajan, Mark Zuckerbergin ympärille? PCWorld teknologiasivusto on selvitellyt, keiden kädet osallistuvat Facebookin ohjaukseen.

Mark Zuckerberg, Johtaja:

Tämä mies ei esittelyjä kaipaa. Hän kehitteli Facebookin opiskelija-asunnossaan Harvardissa vuonna 2004. Hän on valvonut yhtiön kasvua päivittäin. Zuckerberg on osallisena kaikissa Facebookin tärkeissä päätöksissä. Hänen pääomansa arvon kerrotaan olevan kolme miljardia dollaria.

Sheryl Sandberg, operatiivinen johtaja:

Googlen entinen varajohtaja ja Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön henkilöstöpäällikkö Shery Sandberg tuli Facebookiin vuonna 2008. Hän on vastuussa päivittäisestä myynnistä ja markkinoinnista, joihin Zuckerbergilla ei ole kiinnostusta. Häntä on myös joissakin yhteyksissä kutsuttu nuoren Zuckerbergin "aikuiseksi valvojaksi" yhtiössä.

Peter Thiel, Johtokunnan jäsen:

Peter Thiel on PayPalin perustajajäsen. Hän oli Facebookin ensimmäinen vakavasti otettava sijoittaja. Hänen 500 000 dollarin sijoituksensa poiki hänelle 10,2 prosentin osuuden yhtiöstä. Hänen sijoituksensa arvo on paperilla nyt noin miljardi dollaria.

Jim Breyer, Johtokunnan jäsen:

Jim Breyerin Accel Partners sijoitti Facebookiin 12 miljoonaa dollaria vuonna 2005. Hän sai myös paikan johtokunnasta. Hän omistaa henkilökohtaisesti yhtiöstä noin prosentin.

Marc Andreessen, Johtokunnan jäsen:

Viimeisin Facebookin johtokuntaan noussut henkilö on Marc Andreessen. Anreessen on Netscapen perustaja. Hän on toiminut Zuckerbergin henkilökohtaisena mentorina jo jonkin aikaa. Hänen osallisuutensa johtokunnassa on tehnyt miesten yhteistyöstä virallista.

Microsoft:

Ja sieltähän se maaginen nimi taas pulpahti: Microsoft on Facebookin suurin yksittäinen sijoittajataho. Microsoft sijoitti yhtiöön 240 miljoonaa dollaria vuonna 2007, jolla se sai kuitenkin vain 1,6 prosentin osuuden yhtiöstä. Tietojen mukaan kyseinen sopimus tehtiin pitkälti tekstiviestien välityksellä. Sopimus ponnautti Facebookin arvon ylöspäin, mutta se ei muuttanut juurikaan Facebookin luotsaamista.

Microsoft sai sijoituksella itselleen vuoden 2011 loppuun ulottuvan mainosbannerisopimuksen. Mutta vielä tärkeämpää, yhtiö esti sijoituksellaan Googlea tekemästä sopimusta Facebookin kanssa. Microsoft vaikuttaa olevan pitkälti hiljainen yhtiökumppani.

Li Ka-shing:

Hong Kongista kototoisin oleva 79-vuotias miljardööri Li Ka-shing sijoitti Facebookiin 60 miljoonaa dollaria vuonna 2007. Tämän jälkeen hän sijoitti vielä toiset 60 miljoonaa dollaria.

European Founders Fund:

Facebook hyväksyi pienen 15 miljoonan dollarin sijoituksen saksalaiselta ryhmältä vuonna 2008. EFF:n omistaa kolme veljestä, jotka sijoittavat pääasiassa eurooppalaisiin internet-yhtiöihin. EFE:n osuuden Facebookin toimintaan kerrotaan olevan minimaalista.

TriplePoint Capital:

Piilaaksossa toimiva rahoitusyhtiö lainasi Facebookille 100 miljoonaa dollaria vuonna 2008. Yhtiö oli jo aiemmin tarjonnut 30 miljoonan lainan.

Digital Sky Technologies:

Viimeisin uteliaisuutta herättävä sijoitus Facebookiin tuli viime vuonna, kun venäläinen yhtiö sai Facebookista kahden prosentin osuuden 200 miljoonalla dollarilla. Yhtiö on ostanut lisäksi kolme prosenttia useilta Facebookin työntekijöiltä ja sijoittajilta, mm. jo mainitulta Thieliltä. DST:n osuudella ei kuitenkaan uskota olevan käytännön merkitystä Facebookin toimintaan.

Kuka siis ohjaa Facebookia?

Sosiaalisesta mediasta uutisoivan Mashable-sivuston toimittaja Ben Parr kertoo PCWorldille uskovansa vahvasti, että Zuckerberg jatkaa Facebookin johdossa.

-En näe sellaista tulevaisuutta, missä Zuckerberg ei toimisi yhtiön toimitusjohtajana, Parr kommentoi.

- Kaikki kokemukseni Facebookista kertovat sen puolesta, että Zuckerberg on johdossa. Hän määrittää tahdin, jos hän on eri mieltä jonkun kanssa. Hän ei pelkää hylätä projektia, vaikka se olisi 90 prosenttisesti valmis. Jos et tule toimeen johtoportaassa, sinut pakotetaan ulos. Jos et jaa Zuckerbergin näkemystä…sama asia, toteaa Parr.

Kuten aiemmin mainittiin, Sheryl Sandbergin on kerrottu toimivan myös eräänlaisena "aikuisena valvojana" Facebookissa. Parrin mukaan Sandberg todellakin tarjoaa opastusta, mutta loppujen lopuksi hän on yhtiössä vastaamassa myynnistä.

David Kirkpatrick kuvailee The Facebook Effect, -kirjassaan Sandbergia Zuckerbergin olennaiseksi kumppaniksi. Sandbergin esiintymisistä kerrotaan syntyneen sellainen kuva, että hänellä olisi käsissään toinen tahtipuikko. Oli miten oli, Sandbergista on tullut arvostettu jäsen Facebookin tiimissä.

Entäpä sitten sijoittajien osuus - Onko heillä sanavaltaa vastineeksi antamistaan miljoonista? Parrin mukaan näin ei ole. Facebookin viimeaikaiset sijoittajat, erityisesti DST, tunnetaan ohjaukseen osallistumattomana tahona.

Zuckerberg ei otaa rahaa sijoittajalta, joka haluaa sekaantua yhtiön toimintaan. Accel Partnersin vuoden 2005 sijoituksen jälkeen kukaan sijoittaja ei ole saanut paikkaa yhtiön johtokunnasta. Zuckerberg on hylännyt useita houkuttelevia tarjouksia, mikäli sijoittavat ovat halunneet paikkaa johtokunnasta.

Harvardin liiketalouskoulun professori Ben Edelman puolestaan toteaa, että Facebookin jatkuvat kompuroinnit saattavat johtaa siihen, että sijoittajat alkaisivat jossain vaiheessa vaatia suunnan muutosta.

Lue myös:

    Uusimmat