Kuivuus tuhonnut sienisadon

Kuiva ja kuuma kesä on tuhonnut mustikkasadon lisäksi myös sienisadon. Asiantuntija ei usko edes rankkojen syyssateiden korjaavan tilannetta.

Metsäsienien satonäkymät ovat erittäin heikot, eivätkä asiantuntijoiden arviot tänä vuonna vaihtele.

- Sienisatoa ei ole, tiivistää vanhempi tutkija Kauko Salo Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun toimintayksiköstä, joka kerää tiedot metsämarjojen ja sienien sadosta ympäri maan.

Kun normaalisti jo heinäkuun herkkuina nousee kantarelleja, haperoita ja tatteja, ei tänä kesänä metsässä ole lakkeja löytynyt. Runsaat sateet voivat vielä vaikuttaa tilanteeseen.

- Sadetta pitää tulla monta tuntia päivässä. Silti sateen mahdollistaman sadon arviointi on hankalaa, sillä en muista, milloin olisi ollut näin kuivaa. Vertailukohtaa ei ole, Salo pohtii.

Viljelyllä monia vaihtoehtoja

Kotimaisia viljeltyjä sieniä tuottava Mykora Oy on valmistautunut vajeen täyttämiseen. Yrityksen tavallisen kesäviikon tahdilla sieniä tuotetaan noin 30 000 kiloa. Suomalaisten eniten suosima viljelty sieni on valkoinen herkkusieni, joka on valloittanut noin 90 prosenttia tuoretuotemarkkinoista.

- Suomalaisten kannattaisi kokeilla myös siitaketta, osterivinokasta, ruskeaa herkkusientä tai portobelloa, jotka ovat aromikkaita vaihtoehtoja, huomauttaa toimitusjohtaja Hannu Pitkänen Mykora Oy:stä Kiukaisista.

Sieniä

Suomalaiset ovat konservatiivisia sienenkäyttäjiä, eikä kansalaisen keskivertoinen vuosikulutuskaan ole kuin 360 grammaa. Monissa muissa Euroopan maissa viljellyn sienen kulutus tilastoidaan kiloissa.

Mykora Oy:n loppukesän myynnissä metsien sienettömyys ei vielä ole isosti näkynyt. Kesän grillikausi on aina viljeltyjen sienien sesonkiaikaa. Myyntipiikki on juhannusviikolla.

- Menekki on nyt joka tapauksessa laskemassa loivemmin kuin normaalisti. Luulen kuitenkin ostoinnon johtuvan enemmän halusta syödä terveellistä ruokaa kuin niinkään sienipulan vaikutuksesta, Pitkänen arvioi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat