Kuivaheinästä tulossa tyydyttävä sato

Kuivaheinästä saataneen hyvälaatuinen mutta normaalia hieman niukempi sato. Heinätyöt ovat jo käynnistyneet Varsinais-Suomessa. Kasvinviljelyagrologi Ilpo Hartikainen Farma-maatalouskeskuksesta kertoo, että heinätyöt saadaan nyt tehdä poikkeuksellisen hyvissä olosuhteissa.

-Sään ansiosta kuivaheinästä saadaan laadullisesti erinomainen sato. Toisaalta kuivuus ja toukokuun pitkä kylmän ajan jakso pienentävät määrää jonkin verran.
Viime vuonna kuivaheinäsato oli jatkuvien sateiden johdosta sekä laadullisesti että määrällisesti erittäin kehno.

Leppäkertut vs. kirvat

Viljapeltoja kiusanneet tuomikirvat ovat Hartikaisen mukaan nyt siirtymässä myös koristekasveihin. Niiden torjuminen onnistuu hänen mukaansa hyvin tavallisillakin kotikonsteilla.
-Mäntysuopaliuos kyllä tukehduttaa kirvat kasvin pinnalta tehokkaasti.

Lisäksi Hartikainen lohduttaa kukkien kasvattajia luontaisen torjunnan toimivuudella.
-Kirvojen tuholaiset voivat lämpimien säiden ansiosta myös erittäin hyvin. Niillä on nyt ravintoa eli kirvoja runsaasti tarjolla, joten leppäkertut ja niiden toukat harventavat omalta osaltaan tehokkaasti kotipuutarhan kirvamääriä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat