Mainos

Kuitu Finlandin konkurssi jätti 330 ihmistä työtä vaille

Noin 330 ihmistä menettää työpaikkansa Kuitu Finlandin konkurssissa Valkeakoskella. Henkilöstö irtisanottiin tänään heti konkurssipäätöksen jälkeen. Palkka maksetaan vielä kahdelta viikolta.

Tampereen käräjäoikeus asetti viskoosikuituja valmistavan yhtiön konkurssiin tiistaina tämän omasta pyynnöstä.

Pitkään vaikeuksissa kamppaillut Kuitu Finland oli hyväksytty kaksi viikkoa sitten yrityssaneeraukseen Tampereen käräjäoikeudessa. Toimitusjohtaja Olavi Kuosmasen mukaan yrityssaneerausta ei kuitenkaan voitu jatkaa, koska tilauskanta ja kassavarat olivat pienentyneet nopeasti. Suunnitellut lomautuksetkaan eivät olisi tilannetta pelastaneet.

Tehtaan alasajo aloitettiin heti konkurssipäätöksen jälkeen. Rakennukset hiljenevät jo ennen joulua, niihin jää vain muutama ihminen kiinteistönhuoltotehtäviin.

Kuitu Finlandin omisti singaporelainen pääomasijoittaja First Alverstone Partners. Yrityssaneeraushakemuksen mukaan velkoja oli joulukuun alussa 58 miljoonaa euroa. Suurimmat velkojat ovat Finnvera, Nordea ja Sampo Pankki.

Kuitu Finland aloitti toimintansa 1930-luvulla Jääsken pitäjässä luovutetussa Karjalassa, ja se on välillä toiminut myös nimellä Säteri.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.