Kuittikaupalla kierrettiin seitsemän miljoonan euron verot

(MTV3/Jarkko Sipilä/Jenni Kivessilta)

Suomen toistaiseksi suurimman kuittikauppajutun käsittely alkoi Helsingin käo:ssa 24.10

Syytteiden mukaan päätekijöillä oli neljä yritystä, jotka myivät rakennusalan aliurakoitsijoille pimeiden palkkojen peittämiseen tarvittavia kuitteja. Syytettyjä jutussa on lähes sata.

Jättimäisen rakennusalan kuittikauppavyyhdissä kierrettiin syytteiden mukaan seitsemän miljoonan euron verot.

Helsingin käräjäoikeudessa tänään luettujen syytteiden mukaan päätekijöillä oli neljä yritystä, jotka myivät rakennusalan aliurakoitsijoille pimeiden palkkojen peittämiseen tarvittavia kuitteja.

Suomen suurimmassa rakennusalan rikosjutussa syytteessä on lähes sata ihmistä.

Syytteessä todetaan myös, että ryhmä on käyttänyt sisäistä kuria ja väkivaltaa. Ryhmän sisällä on vallinnut käskysuhteisiin perustuva kuri, jota tarvittaessa on pidetty yllä muun muassa uhkailemalla.

Liigan toiminta on ollut organisoitua ja järjestäytynyttä.

Mitä on kuittikauppa?

Virkavalta toi oikeuteen

Osa jutun todistajista on poliisin suojelussa, ja virkavalta kuljetti heidät tänään oikeuteen. Poliisi myös valvoi oikeudessa, että tilanne pysyisi rauhallisena. Yksi päätekijöistä istui oikeussalissa sermin takana.

Poliisi on kertonut, että sadan syytetyn joukossa on epäiltyjä lähes kaikista "liivijengeistä".

Poliisi on käyttänyt vyyhdin tutkinnassa muun muassa kotietsintöjä, puhelinkuuntelua ja tilakuuntelua.

Kuittikauppajutun laajuutta kuvaa se, että pelkästään syytenippu on noin neljä senttiä paksu paperinivaska.

Jutun käsittely kestää ensi kesään asti.

Lue myös:

    Uusimmat