Kuinka kokenut puoliso saa olla?

Kun uusi poikaystäväsi kysyy edellisten seksikumppaniesi määrää, vastaa kolme, sanoo vanha viisaus. Mutta miten entisten kumppanien määrään oikeasti suhteudutaan. Helmi kysyi lukijoiltaan ja tässä tulokset.


Vastauksia Helmen kyselyyn tuli yli 900 kappaletta. Ehdottomasti suurin osa, eli reilu 44 prosenttia sanoi, ettei entisten puolisoiden määrä kuulu heille. Entinen elämä on entistä.

– Edellinen elämä kummallakin on yksityisasia, ainakin parisuhteiden määrässä. Jos ja kun toista rakastaa, niin menneisyys ei kovin tärkeä, kirjoitti welper.

Pelimies puolestaan perusteli asiaa sillä, ettei määrällä ole väliä vaan laadulla:

– Laatuun pääsee vain harjoittelemalla.

– Olen yli 50-vuotias. Elämäntarinamme voivat olla niin monimutkaisia, että emme voi puuttua millään tavalla toistemme aikaisempaan elämään. Meidän ikäisillä on hyvin paljon lapsuudessa koettua väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai muuta itsetuntoa alentavaa hylkäämistä yms. Nämä asiat eivät voi olla vaikuttamatta myös seksikäyttäytymiseen, joten se on asia, johon ei tulevilla kumppaneilla ole asiaa puuttua, perusteli Tiinukkaliinukka.

Joskus on parempi, ettei tiedä, sillä historia voi painaa uutta suhdetta pitkäänkin.

– Exäni erehtyi seurustelumme alkumetreillä kertomaan, kuinka hänellä oli ollut seksielämä ennen minua. En koskaan kysynyt, en halunnut, eikä edes tullut mieleen kysyä koko asiasta. Ne kertomukset vaivasivat meidän 16 vuotta kestänyttä suhdettamme koko ajan, kertoi Blondi

– Onko sillä määrällä väliä? Riippuu vähän iästäkin. Jos on kyse esim. 40-vuotiaasta miehestä ja ollut vain kolme seksikumppania, niin juoksen karkuun: miehessä on jotain vialla, kirjoitti Lene.

Liika on liikaa

Jopa 32 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että kumppanien hyvä määrä on alle kymmenen. Osa perusteli valintaa sillä, että se on suunnilleen saman verran kuin itselläkin on kokemusta.

–Minusta liika kumppaneiden määrä on vain pahasta, josta me olemme olleet tähänkin asti yhtä mieltä, Miia sanoi.

– Vain muutama, koska en arvosta tippaakaan ihmisiä jotka harrastavat seksiä suunnilleen kenen kanssa tahansa tai ylipäätään harrastavat irtosuhteita. Kumppaneiden määräkään ei mitenkään vaikuta siihen, kuinka hyvä tai huono joku on sängyssä, ehkä ennemminkin jopa päinvastoin, kirjoitti nimimerkki vv.

– Mitä vähemmän sen parempi tietenkin, mutta mennyttä ei voi muuttaa, enkä ala moralisoimaan, jos miehellä ollut monia naisia menneisyydessä, kunhan suhteessa ollessaan kykenee olemaan uskollinen seurustelukumppanilleen, Ninnu pohti.

– En halua, että hän on jakorasia, mutta saahan kokemusta kuitenkin olla, kommentoi Neitsyt.

– Pidän noin 20 kumppania enimmäismääränä. Riippuu paljon henkilön taustasta. Onko taustalla esim. pidempi vaihe sinkkuna? On parempi, että kumppanilla on kokemusta jo ennen suhdetta. Ei tarvitse sitten miettiä ruohoa aidan toisella puolella. Itselläni ei ole ollut lähelläkään 20 kumppania, mutta en pidä tuota määrää pahana, pohti Hellu.

Ensimmäinen kerta

76 vastaajaa eli noin 8 prosenttia oli sitä mieltä, että neitsyys on tärkeä piirre.

– Ajatus edellisistä puolisoista on vastenmielinen. En haluaisi olla semmoisen kanssa, joka on jakanut kaikille, perusteli nimimerkki höh.

– Haluan olla puolisoni ensimmäinen. Silloin suhteessa on jotain ainutlaatuista, jos vielä kumpikin olisi se ensimmäinen. Sitä täytyy vaan odotella, kyllä sen sitten huomaa, kun se oikea sattuu kohdalle, sanoi Säästelijä.


Koonnut: Helmi/MTV3

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat