Italialainen Vapaus valita -projekti auttaa lapsia irtautumaan rikollisesta tulevaisuudesta.
'Ndranghetaa ei valita, se peritään.
Tämä Calabrian mafiaa koskeva ajatus on taustalla italialaisessa projektissa, joka on vuodesta 2012 lähtien ottanut huostaan noin 150 mafiaperheissä kasvanutta lasta ja vienyt heidät rikollisjärjestön ulottumattomiin.
Vapaus valita -projekti sai alkunsa Etelä-Italian Reggio Calabriassa toimivasta alaikäisten tuomioistuimesta, jossa huomattiin samojen sukunimien toistuvan oikeudenkäynneissä parinkymmenen vuoden välein.
– 1990-luvulla tuomioistuimessa saatettiin käsitellä jonkun alaikäisen tapausta, ja vuosia myöhemmin tämän oma lapsi oli samassa tilanteessa, projektista vastaava asianajaja Patrizia Surace kertoo Roomassa.
Koska 'Ndranghetan rakenne perustuu perhesuhteisiin, on järjestöstä lähteminen vaikeaa. Varsinkin alussa huostaanotot aiheuttivat kuitenkin kohun.
– Ihmiset ajattelivat, että lapset otettaisiin tietyistä perheistä automaattisesti huostaan, vain sukunimen perusteella. Näin ei ole, vaan jokainen tapaus tutkitaan erikseen, Surace kertoo.
Huostaanotot on sittemmin laajennettu Calabriasta myös Sisiliaan ja Napoliin.
Projektista on kirjoitettu kaksi kirjaa ja tehty tv-elokuva. Huostaanotoista päättävät viranomaiset, mutta Vapaus valita -verkosto auttaa löytämään projektiin osallistuville esimerkiksi asuntoja ja työpaikkoja.
