Kuilu amerikkalaisten rikkaiden ja köyhien välillä ennätyssuuri

Rikkaita ja köyhiä erottava juopa levenee tänä vuonna Yhdysvalloissa suuremmaksi kuin koskaan, kertoo edustajainhuoneen teettämä selvitys. Kuilu vain levenee entisestään, kun republikaanivoittoisen edustajainhuoneen tuoreet veronalennukset avittavat lähinnä yhteiskunnan hyväosaisia.

Raportin mukaan veropolitiikan muutokset vuoden 1977 jälkeen ovat leikanneet rikkaimman prosentin veroja keskimäärin yli 40 000 dollaria nykyrahassa laskettuna. Tämä rikkaiden veronalennus on suurempi kuin keskivertotalouden yhteenlasketut tulot.

Maan valtionvarainministeriön laskelmien mukaan republikaanien uusi verolaki alentaa suurituloisimman viidenneksen veroja noin 32 000 dollarilla vuodessa, kun taas varattomimmat 60 prosenttia talouksista hyötyisivät 166 dollaria vuodessa. Rikkaimman prosentin odotetaan tänä vuonna muutenkin saavan suuremman osan Amerikan tuloista kuin milloinkaan aiemmin. Toisin sanoen 2,7 miljoonaa hyvätuloisinta amerikkalaista tienaa yhtä paljon kuin 100 miljoonaa pienituloisinta maanmiestään.

Omaisuus on jopa tiukemmin tietyn ryhmän käsissä kuin tulot. 80 prosenttia amerikkalaisista omistaa yhteensä vain 16 prosenttia maan vauraudesta, kun taas yhden prosentin hallussa on lähes 40 prosenttia varallisuudesta.

Edustajainhuoneen selvitys vahvistaa myös, että suurten johtajien tulot ovat kasvaneet 90-luvulla huimaa vauhtia. Huippujohtajien palkat ovat nousseet 481 prosenttia samassa ajassa kun tavallisten työläisten ansiot ovat kohonneet 28 prosenttia.

Suuri osa johtajien ansionnoususta on seurausta osakeoptioista, joiden arvo on räjähtänyt pörssibuumin ansiosta. Johtajien tulojen kasvu on kuitenkin ylittänyt selvästi pörssi-indeksien nousuvauhdin.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat