Kubrickille kunnianosoitus elokuvina

Elokuvaohjaaja Stanley Kubrick kuoli vuonna 1999, mutta hänen arvostuksensa on sittemmin aina vain noussut.

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto tekee kunnianosoituksen Kubrickille ja esittää Helsingin Orion-teatterissa kattavan sarjan hänen elokuviaan. Avajaiselokuvana nähtiin eilen Kubrickin tuottajan ja langon Jan Harlanin ohjaama dokumentti Stanley Kubrick - ohjaajan muotokuva.

Kun puhutaan Kubrickista, puhutaan usein myös perfektionismista ja suurista visioista. Kubrick liikkui sulavasti lajityypistä ja aiheesta toiseen. Harlan löytää kuitenkin hyvin erilaisille elokuville myös yhteisen nimittäjän.

- Ne tarkastelevat kaikki ihmisen mielettömyyttä, sitä miten meitä lajina hallitsevat tunteet eikä kykymme ajatella analyyttisesti ja loogisesti.

Kubrickin taituruus näkyi myös hänen musiikkivalinnoissaan, muistuttaa Harlan.

- Hän oli itse hyvin musikaalinen ja erittäin tarkka siitä, miten käytti elokuvissaan musiikkia. Hän halusi toimia yleistä käytäntöä vastaan. 2001: Avaruusseikkailu -elokuva on tästä täydellinen esimerkki. Hän ei halunnut valita niin sanottua avaruusmusiikkia, mitä se sitten onkin, vaan käytti muun muassa Johann Straussin Tonava kaunoista.

Kubrickin elokuvat ovat kestäneet hyvin aikaa.

- Hänen vanhemmat elokuvansa, kuten Kunnian polut ja Tri Outolempi, toimivat yhä, mikään ei ole muuttunut. Muistan, kun ensimmäinen Irakin sota alkoi, Stanley totesi -viitaten Tri Outolempeen, että toivottavasti ei tullut tehtyä dokumenttielokuvaa, muistelee Harlan.

(MTV3)

Katso Minna Karilan juttu:

Lue myös:

    Uusimmat