KTV: Kunnan palveluja ei pidä kilpailuttaa

SAK:laisen Kunta-alan ammattiliiton puheenjohtaja Jouni Riskilä varoittaa kilpailuttamasta kuntien keskeisimpiä palveluja.

Riskilä ei pidä kilpailuttamisajatuksesta

Kunta-alan ammattiliiton puheenjohtajan Jouni Riskilän mukaan kuntien peruspalvelut kuten sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutus ja joukkoliikenne ovat niin tärkeitä, ettei kilpailuttamisella saa vaarantaa niiden saatavuutta ja toimivuutta.

-Kuntapalveluiden kilpailuttaminen voi pirstaloida palvelut niin pieniin osiin, että kunnan palvelukokonaisuudesta saatava taloudellinen ja toiminnallinen hyöty menetetään, perusteli Vammalassa tänään puhunut Riskilä.

Riskilän mukaan myös kunnan vastuu palvelujen pitkäjänteisyydestä kärsii, jos kilpailuttamisen piirissä on paljon palveluja ja jos kilpailuttamisen aikavälit ovat liian lyhyet.
-Jos pirstaloituminen haittaa palvelujen ja työyhteisöjen kehittämistä, se ei voi olla kenenkään etu, ei kunnan, yritysten, työntekijöiden eikä asiakkaiden, sanoo Riskilä.

Suomen suurinta ammattiliittoa johtavan Riskilän mielestä kilpailuttamisessa ei päästä toivottuun lopputulokseen pelkillä hallinnollisilla, taloutta korostavilla päätöksillä. Sen sijaan sekä kilpailuttajan että kilpailuun osallistuvien on tunnettava palvelun sisältö.

Riskilä muistuttaa, että jos kilpailuttaminen johtaa myös lisääntyvään työttömyyteen, taloudellinen hyöty kunnalle ei ole yksiselitteinen asia.

Kuntapalvelut myös politiikkaa

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen muistuttaa kunnallisvaaleissa äänestäviä siitä, että kuntien palveluista

Korhonen Martti

päättäminen ei ole vain rahakysymys, vaan ideologinen päätös. Korhosen mukaan palvelujen laatua ei ratkaise yksin kunnan talous, vaan myös kunnanvaltuuston poliittiset voimasuhteet.

-Esimerkiksi mielenterveys- ja vanhuspalvelut eivät suinkaan ole aina heikoimpia niissä kunnissa, joissa on taloudellisia vaikeuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että päätösvaltaa, jota kunnille on uskottu, ei ole aina käytetty siten, että eri kansalaisryhmiä olisi kohdeltu tasapuolisesti, Korhonen sanoo tiedotteessaan.

Korhonen korostaa, että valtio ei ole luistamassa rahoitusvastuusta, sillä päävastuu kuntien palveluista on kuntien omilla päättäjillä. Korhosen mukaan juuri he päättävät, huolehditaanko kunnassa lapsista ja nuorista, saavatko vanhukset palveluja kotona ja laitoksissa, paljonko päivähoito maksaa, ja edistääkö kirjasto tasa-arvoista tietoyhteiskuntaa vai onko se vanhojen kirjojen varasto.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat