KTM lisäisi ydin- ja kaasuvoimaa

Hallitus etenee energialinjauksessaan vanhalla linjalla: perusvoimaratkaisut rakentuvat paljolti maakaasun ja ydinvoiman varaan. Molempiin liittyy kuitenkin kysymysmerkkejä. Iltakoulussaan hallitus käsitteli tänään kauppa- ja teollisuusministeriön selvitystä energiastrategian toteutumisesta. Intohimoista keskustelua siitä ei käyty. Raportti jää lähinnä tausta-aineistoksi seuraavan hallituksen käyttöön.

Tähän asti hallitus on korostanut varsinkin maakaasun merkitystä, mutta sen kannatus on hieman laantunut maakaasuhuollon epävarmuuden takia. Energia-asioista vastaavan kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäen mukaan ei ole varmuutta siitä, toteutuvatko kaasuhuollon turvaavat maakaasuverkot riittävän ajoissa. Suomi voisi olla mukana pohjoismaisessa kaasuverkossa tai Venäjältä Suomen kautta Keski-Eurooppaan vedettävässä verkossa. Hallitus haluaa Kalliomäen mukaan kuitenkin uutta tietoa molemmista kaasuverkoista.

Pohjoismaisesta verkosta valmistui hiljattain selvitys. Sen mukaan Suomen, Ruotsin ja Tanskan maakaasuputket yhdistävä verkko olisi taloudellisesti kannattava. Ensimmäinen vaihe voisi selvityksen mukaan valmistua vuonna 2005. Koko hankkeen arvioidaan maksavan 17-19 miljardia markkaa. Mitään investointipäätöksiä ei kuitenkaan ole tehty.

Ydinvoiman lisärakentamiseen tarvitaan valtiovallan lupa. Nykyinen hallitus ei ydinvoima-asiaa vie eduskuntaan, mutta jotkut hallituspuolueiden edustajat ovat esittäneet, että seuraavaan hallituksen ohjelmaan ydinvoima pitää ottaa. Lisäydinvoiman rakentaminen vie aikaa. Ministeriön mukaan ydinvoima pystyisi korvaamaan hiilivoimatuotantoa aikaisintaan vuoden 2010 paikkeilla. Kalliomäki ei halunnut yksiselitteisesti asettua ydinvoiman kannalle.

Yksi vaihtoehto on myös sähkön tuonti, mutta sen varaan ei pysyvästi uskalleta nojautua. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa suunnitellaan voimalaitosten vähentämistä, mikä voi hankaloittaa sähkön tuontia Ruotsista, josta iso osa tuontisähköstä on peräisin.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat