KSML: Ulkomaalaisten tekemät omaisuusrikokset vähentyneet tänä vuonna

Ulkomaalaisten tekemät omaisuusrikokset ovat vähentyneet Suomessa, kertoo Keskisuomalainen.

Tammi-kesäkuun aikana kyseisiä rikoksia oli liki viidennes vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Kaikkiaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana poliisi kirjasi ulkomaalaisten tekemiksi runsaat 5 400 omaisuusrikosta. Se vastaa noin viittä prosenttia kaikista omaisuusrikoksista.

Poliisin arvioiden mukaan rikosten vähentymisen taustalla voi olla poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen viimekesäinen mittava operaatio, jolla pyrittiin pysäyttämään ulkomailta saapuvien rikollisten virta. Parisataa henkilöä otettiin kiinni, ja osa käännytettiin jo satamassa.

Poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta sanoo, että virolaiset, venäläiset ja romanialaiset tekevät usein tiettyä rikostyyppiä sarjana lyhyessä ajassa, minkä jälkeen tekijät poistuvat maasta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat