KSML: Syyria houkuttelee taistelijoita Euroopasta

Syyrian sisällissota houkuttelee runsaasti taistelijoita Euroopasta, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Kahdestatoista muslimiväestöltään merkittävästä Euroopan maasta on lähtenyt taisteluihin 1 100–1 800 vapaaehtoista.

Tiedot perustuvat Norjan valtiollisen puolustustutkimuskeskuksen FFI:n selvitykseen. Sen mukaan lähtijöiden määrä on suurempi kuin muissa viime vuosikymmenten konflikteissa yhteensä.

Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa muslimiväestön pienuuden takia.

Tutkimusta johtanut Thomas Hegghammer kertoo lehdelle, että Suomesta lähteneiden määrä on suhteellisesti Euroopan suurin, jos sitä verrataan maassa asuvien muslimien määrään. Sisäministeriö on arvioinut, että Suomesta on lähtenyt sotaan 20 ihmistä.

Hegghammer kehottaa varovaisuuteen johtopäätöksissä.

– Belgiassa on pikkukaupunkeja, jotka ovat lähettäneet Syyriaan enemmän taistelijoita kuin koko Suomi.

Lue myös:

    Uusimmat