KSML: Lasinkeräyksen määräykset tiukentuvat – suomalainen lasijäte laivataan Englantiin

Lasipakkausten kierrätys alkaa Suomessa toden teolla uudelleen vappuna, kun tuottajavastuulain uudistus tulee voimaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että meikäläisistä lasipulloista ja purkeista aletaan valmistaa vuosien tauon jälkeen jälleen uusia lasipakkauksia. Nykyään lasi on viety kaatopaikalle ja murskattu soran jatkeeksi.

Keskisuomalainen kertoo, että suomalainen lasijäte laivataan Englantiin käsiteltäväksi. Suomesta ei lehden mukaan löydy enää yhtään uusiolasia valmistavaa teollisuutta.

Jatkossa lasijäte kerätään koko maasta 36 vastaanottoterminaalin kautta laivattavaksi Englantiin.

Lasiroskiksen valikoima supistuu

Lasinkeräykseen tulee uudet, tiukennetut ohjeet. Keräyspönttöihin käyvät enää vain puhtaat lasipullot ja purkit. Astioihin ei saa laittaa esimerkiksi lasiastioita. Myös korkit ja kannet on napattava pakkauksista pois entistä tarkemmin. Uusiolasia ei voi valmistaa likaisesta jätteestä.

Keskisuomalaisen mukaan järjestelmän taustalla on jätelaissa tuottajille säädetty laajennettu tuottajavastuu, joka tulee vaiheittain voimaan vuosina 2015 ja 2016. Vastuu pakkausjätteiden keräys- ja kierrätyskustannuksista siirtyy kunnilta tuottajavastuullisille yrityksille.

Ainoat kierrätysvaihtoehdot Suomessa ovat vaahtolasin ja lasivillan valmistus.

Lue myös:

    Uusimmat