KSML: Lähes neljänneksellä kansanedustajista on työpaikka odottamassa

Vajaa neljännes kansanedustajista on säilyttänyt siviilivirkansa edustajantehtävänsä ajan, uutisoi Keskisuomalainen. Lehden selvityksen mukaan työpaikka- tai tehtävä odottaa 45:ttä kansanedustajaa. 

Heistä kaksi kolmasosaa on 2011 aloittaneita ensimmäisen kauden kansanedustajia.  

Pisimpään virkavapaalla ovat olleet Raija Vahasalo (kok.) ja Saara Karhu (sd.), joiden virat ovat odottaneet 14 vuotta. Karhu työskenteli aiemmin toimittajana Yleisradiossa. Ylen henkilöstöosaston mukaan Karhun työsuhde on voimassa. 

Vahasalo on kirkkonummelaisen alakoulun rehtori. 

Valtion virkamies saa lain mukaan virkavapaata kansanedustajan tehtävän ajaksi. Myös kunta- ja muut työnantajat myöntävät yleensä kansanedustajille virkavapaata. 

Ministereistä, jotka ovat myös kansanedustajia, edellinen työpaikka odottaa siviilissä Paula Risikkoa (kok.) ja Anna-Maja Henrikssonia (r.).  

Lue myös:

    Uusimmat