KSML: Keskopomolta raju arvosteluryöppy halpaketjujen suosimisesta

Keskon pääjohtaja Mikko Helander syyttää hallitusta ulkomaisten halpaketjujen suosimisesta Keskisuomalaisen haastattelussa.

Poliitikot ovat Helanderin mielestä tehneet suomalaisesta kaupasta syntipukin ja suosineet ulkomaisten halpaketjujen tuloa markkinoille. Ulkomaisten ketjujen rynnistys vaarantaisi hänestä suomalaisen elintarviketeollisuuden ja maatalouden.

Pääjohtajan arvosteluryöpyn taustalla on nykyisen hallituksen päätös laskea päivittäistavarakaupan määräävän markkina-aseman raja 30 prosenttiin. Lain myötä Kesko ja S-ryhmä ovat joutuneet noudattamaan vaatimuksia, jotka koskevat määräävässä markkina-asemassa olevia yrityksiä.

Helander arvostelee myös sitä, että Alkon myymälöitä on sijoitettu muualle kuin kahden ison kaupparyhmän myymälöiden yhteyteen. Hänen mielestään markkinataloudessa kantava ajatus on, että kaikki toimijat lähtevät samalta viivalta.

–Yhteiskunnan ei pidä sotkeutua asioihin. On kuluttajien etu, että annetaan vapaan kilpailun rullata.

Keskolle työstetään parasta aikaa uutta strategiaa. Myös Plussa-kanta-asiakasjärjestelmä voi muuttua.

– Kanta-asiakasjärjestelmää käydään läpi kriittisesti. Se on meille vahvuus, mutta tunnistamme siinä asioita, joissa on tarvetta kehitykseen, Helander kertoo Keskisuomalaiselle.  

Lue myös:

    Uusimmat