KSML: Holtittomat lääkemääräykset johtivat tutkintaan

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on rajoittanut jyväskyläläislääkärin lääkkeenmääräämisoikeuksia, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen.

Lääkäriltä on kielletty toistaiseksi tiettyjen lääkkeiden kuten PKV eli keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja huumaavien lääkkeiden määrääminen.

Epäilyt naislääkärin toiminnan asianmukaisuudesta nousivat esiin apteekista tulleen ilmoituksen perusteella. Valviran selvityksen mukaan lääkkeitä on määrätty varsin runsaasti ja tapa, jolla niitä on määrätty on epäasianmukainen.

- Kyse on väliaikaisesta päätöksestä ja selvitykset jatkuvat, mutta potilasturvallisuuden kannalta arvioimme, että ammatinharjoittamiseen on tarpeen puuttua tällä tavalla jo käsittelyn aikana, Valviran lakimies Heli Laurila kommentoi Keskisuomalaisessa.

Viime vuonna lääkärien ammattioikeuksia rajoitettiin vain 12 tapauksessa.

Päihdekäyttöön sopivat lääkkeet päätyvät helposti katukauppaan.

- Lääkkeiden katukauppa on Jyväskylässä ollut alkuvuoden aikana niin vilkasta, että se on näkynyt keskustan katukuvassa, Keski-Suomen poliisin rikosylikomisario Timo Hänninen toteaa lehdessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat