KSML: 18-vuotias juoksi pakoon, puukotettiin lopulta lukuisilla iskuilla

Murhasta syytetty 18-vuotias mies kiistää aikoneensa surmata samanikäisen miehen Äänekoskella viime vuonna, kertoo Keskisuomalainen.

Käräjäoikeus ryhtyi tänään käsittelemään surmaan liittyviä tapahtumia Äänekoskella.

Keskisuomalaisen mukaan samassa jutussa syytetään 19-vuotiasta ja 22-vuotiasta miestä törkeästä pahoinpitelystä ja 17-vuotiasta miestä nuorena henkilönä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä.

Puukolla ainakin 35 kertaa lyönyt tai viiltänyt pääsyytetty myönsi törkeän pahoinpitelyn. Hän katsoi aiheuttaneensa uhrin kuoleman törkeällä huolimattomuudella.

Lehti kertoo, että puukottaja kutsui 18-vuotiaan miehen kotiinsa Likolahdenkadulle, jotta voisi pahoinpidellä tätä asunnossaan.

Tulija sai nyrkistä ja kerran puukosta, mutta riuhtaisi itsensä irti ja juoksi karkuun. Toinen juoksi puukko iskuvalmiina perässä, sai uhrinsa pysähtymään ja löi tätä lopulta lukuisia kertoja puukolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat