KRP: WinCapita-potti vähintään 69 miljoonaa euroa

Oletko sinä tai onko läheisesi joutunut vaikeuksiin WinCapita-sijoitusten takia? Kerro meille: 45min@mtv3.fi

Keskusrikospoliisin mukaan sijoitusklubi WinCapitan (entinen WinClub) sijoittujen varojen määrä on vähintään 69 miljoonaa euroa. Todennäköisesti summa tulee tästäkin vielä kasvamaan. Arvio sijoittajien lukumäärästä on pysynyt ennallaan noin 10 000 henkilössä.

Poliisi on jutun tutkinnassa ollut yhteydessä ulkomaisiin viranomaisiin ja muun muassa pyytänyt jutussa epäiltyjen henkilöiden ulkomailla olevia varoja jäädytettäväksi 69 miljoonan edestä. Krp:n mukaan päätöksiä odotetaan viikon sisällä.

Esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan WinCapita lakkasi tulouttamasta varoja syyskuussa 2007 ja sen jälkeen tehdyille sijoituksille.

MTV:n Uutiset kertoi syyskuun 23. päivänä WinCapitaan kohdistuvista pyramidipeliepäilyistä. Tuolloin sisäministeriöstä kerrottiin, että klubi on selvityksen alaisena. Pian asia siirtyi keskusrikospoliisin pöydälle, mutta varsinainen esitutkinta käynnistettiin vasta maaliskuussa ensimmäisten rikosilmoitusten jälkeen. Klubin Internet-sivut, joiden kautta sijoitukset tehtiin, suljettiin 7.3.2008.

WinCapitaan tehtiin huomattava määrä sijoituksia vielä syyskuussa saadun mediahuomion jälkeen.

Poliisi toivoo rikosilmoituksia

Tutkinnan edetessä näyttö siitä, että WinCapitaan liittyy rikollista toimintaa, on vahvistunut. Sijoittajat ovat tehneet WinCapitasta tähän mennessä noin 115 rikosilmoitusta.

Määrä on poliisin arvion mukaan vähäinen siihen nähden, miten paljon jutussa on sijoituksiaan menettäneitä ihmisiä. Poliisi toivookin, että henkilöt, jotka kokevat tulleensa petetyiksi, tekisivät WinCapitan toiminnasta rikosilmoituksen.

Ilmoitusta ei tarvitse kohdistaa keneenkään henkilöön erityisesti, vaan ainoastaan pyytää poliisia tutkimaan, onko ilmoituksen tekijä mahdollisesti joutunut rikoksen kohteeksi. Lukuisat sijoittajat ovat ottaneet yhteyttä poliisiin epätietoisina siitä, joutuvatko he rikosilmoituksen tehdessään kohdistamaan sen heille mahdollisesti läheiseen henkilöön, joka on suositellut WinCapitaan sijoittamista tai toiminut jonkinlaisena sponsorina.

Poliisi haluaa myös oikaista mm. nettikeskusteluissa toistuvan väitteen, jonka mukaan rikosilmoituksen tekijä erotetaan WinCapitasta ja hän menettää näin mahdollisuutensa saada takaisin sijoituksensa tai sen tuoton.

Tämä väite ei pidä paikkaansa. Rikosilmoituksen tehneiden henkilöiden nimet eivät ole julkista tietoa esitutkinnan kestäessä, eivätkä ne poliisin käsityksen mukaan voi olla WinCapitan käytössä.

WinCapitaan sijoittaneiden yhteydenottoja varten on otettu käyttöön toinenkin päivystysnumero. Seuraavat numerot päivystävät arkisin klo 8.00 - 18.00: 050-456 4780 ja 050 456 4781

Lisäksi on käytössä sähköpostiosoite krp-wincapitatutkinta@krp.poliisi.fi, johon halukkaat voivat lähettää tietoa tai esittää omaan epäiltyyn rikostapahtumaan liittyviä kysymyksiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat