KRP tutkii laajaa harmaan talouden rikosvyyhteä

Keskusrikospoliisi tutkii yhteistyössä verottajan ja ulosoton kanssa poikkeuksellisen laajaa talousrikosvyyhteä, joka liittyy rakennusalan harmaaseen talouteen. Tutkinnassa selvitetään pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla toimineiden rakennusalan aliurakointeja ja korjaustöitä tehneiden yhtiöiden toimintaa.

Esitutkintaa johtaa KRP:n Vaasan yksikkö. Jutussa on tehty valmistelevaa työtä ja tiedustelutoimintaa on tehty jo pidemmän aikaa, mutta varsinainen isku tehtiin lokakuussa 2002. Pääepäiltynä on kymmenkunta 30-40 vuotiasta suomalaista mieshenkilöä, jotka asuvat Helsingissä, Tampereella ja Vaasassa. Esitutkinnan alkuvaiheessa pääepäillyt olivat kiinniotettuna, pidätettynä tai vangittuna. Viisi pääepäiltyä oli yhtäaikaisesti vangittuna tutkinnan alkuvaiheessa. Tällä hetkellä kaikki henkilöt ovat vapaana.

Miehet ovat pyörittäneet ainakin 12 yritystä, joiden toimintaa on selvitetty kahden vuoden ajalta syksystä 2000 lähtien. Tänä aikana niiden kautta on kulkenut rahaa tämän hetkisen tiedon mukaan noin 2,5 milj. euroa eli noin 15 milj. markkaa. Yhtiöiden toiminnasta ei ole pidetty kirjanpitoa eikä niistä ole annettu vaadittavia viranomaisilmoituksia tai veroilmoituksia.

Yhtiöiden vastuuhenkilöinä on käytetty ns. bulvaaneja, jotka ovat antaneet nimensä käyttöön yhtiöiden rekisteröinteihin ja tilinkäyttöoikeuksiin sekä vannoneet tarvittaessa pesäluettelon. Määräysvaltaa yhtiöissä ovat käyttäneet muut kuin virallisiin rekistereihin merkityt henkilöt.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että osa yhtiöistä on ollut ns. paperiyhtiöitä, joilla ei ole ollut todellista liiketoimintaa, vaan niitä on käytetty ainoastaan kuittikaupassa. Tutkinnan aikana on voitu todeta, että yhtiöiden tuloista on huomattava määrä varoja siirretty intressiyhtiöille laskujen muodossa. Nämä laskut eivät ole vastanneet todellisuutta.

Rikosnimikkeinä tutkinnassa ovat ainakin törkeä velallisen epärehellisyys, velallisen epärehellisyys, törkeä veropetos, veropetos, kirjanpitorikos ja rekisterimerkintärikos.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat