KRP: Oulun kirvessurmaajan käytös muuttui viimeisinä kuukausina

Oulun kirvessurmaajan käytös muuttui selkeästi viimeisten kuukausien aikana, kertoo keskusrikospoliisi.

Käyttäytymisen muutos on KRP:n mukaan tullut esiin tutkimuksissa ja kuulusteluissa. Aiemmin esimerkiksi miehen asuintalon taloyhtiön edustaja on kertonut muutoksista.

– Ennen mies aina tervehti asukkaita ja jutteli meille pihalla. Mies oli ystävällinen. Ihmettelimme, mikä hänelle oli tullut, kun hän lakkasi tervehtimästä, sanoi edustaja viime viikolla.

Poliisi selvittää tällä hetkellä, millainen surmaajan mielentila oli tekoaikaan ja oliko hänellä mahdollisia mielenterveysongelmia. Lisäksi poliisi haluaa saada tarkan kuvan, mitä epäilty teki viime hetkillään ja oliko tämä puhunut teoistaan etukäteen. 

Vuonna 1979 syntynyt mies surmasi viime keskiviikkona kaksi ihmistä Oulussa Tuiran kaupunginosassa sijaitsevan pubin läheisyydessä. Mies kuoli itse poliisin kiinniottotilanteessa.

Lue myös:

    Uusimmat