KRP: Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat ehkä yhteyksissä

Kauhajoen kouluammuskelun tutkinnanjohtaja Jari Neulaniemi pitää todennäköisenä, että Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat ovat olleet yhteyksissä.

Neulaniemi sanoo, että Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari kävi ostamassa aseensa Jokelasta, samasta aseliikkeestä kuin Jokelan koulussa ampunut Pekka-Eric Auvinen. Tutkinnanjohtajan mukaan tapaukset ovat hyvin samankaltaiset. Molemmat olivat lisäksi aktiivisia internetin käyttäjiä.

Neulaniemi kertoi MTV:n uutisille pitävänsä ihmeellisenä, mikäli Saaren ja Auvisen väliltä ei löydetä yhteyttä. Hänen mukaansa yhteyttä on voitu pitää paitsi netin myös puhelimen välityksellä.

Myös Saaren ja Auvisen motiivit ovat hyvin samankaltaiset, sillä molemmat kertoivat vihaavansa ihmiskuntaa.

- Olen aina halunnut murhata mahdollisimman paljon ihmisiä, kuului Saaren viesti, jonka hän oli jättänyt näkyvästi paperilapulle kirjoitettuna asuntonsa pöydälle.

Poliisi takavarikoi asunnolta ampujan tietokoneen, jossa oli viitteitä tulevasta. Nuorukainen kertoi niissä vihastaan ja inhostaan yhteiskuntaa kohtaan. Viestien perusteella hän oli suunnitellut tekoa jo vuodesta 2002 lähtien.

Lisätietoja mahdollisesta yhteydestä koulusurmaajien välillä saadaan, kun Kauhajoen ampujan taustaa selvitetään tarkemmin.

Tutkinta edennyt odotetusti

Neulaniemen mukaan tutkinta etenee suunnitelman mukaan, eikä yllätyksiä ole tullut vastaan. Kauhajoella tutkimuksia tehtiin ampumapaikalla. Lisäksi poliisi kuulusteli noin 25:tä ihmistä. Uhrien tunnistaminen alkoi Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksessa.

Myöhemmin aletaan selvittää tarkemmin ampujan taustaa ja hänen lähipiiriään. Silloin pureudutaan myös Saaren ja Auvisen yhteyksiin ja siihen, onko netissä olleita videoita kuvannut Saaren apuna toinen ihminen.

- Tähän mennessä tehdyissä kuulusteluissa ei ole tullut ilmi, onko joku ollut mukana, ja jos on ollut, niin kuka, totesi Neulaniemi.

Jos mukana on ollut joku, häntä ei voida Neulaniemen mukaan syyttää sen perusteella rikoksesta.

- Ei ole mikään rikos videoida ampumaradalla. Pelkkä videoiminen ei ole rikollista.

Osa Saaren internetiin laittamista videoista saatettiin poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poistaa jo viikonlopun aikana, jos ne olivat perjantaina poliisin tiedossa. Sen sijaan poliisilla ei ollut maanantaina Saarta kuulustellessaan kaikkia eilen esillä olleita videoita. Paatero ei kuitenkaan tiennyt tarkasti, mitkä videot Kauhajoen poliisilla oli käytössään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat