KRP harkitsee dopingtutkimusta 70-luvulta lähtien

Poliisi saattaa tutkia suomalaisen doping-urheilun taustat pidemmältäkin ajalta.

Laukusta löytynyttä

Doping-tutkimuksista vastaavan keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Kauko Aaltomaa kertoo poliisin harkitsevan laajempia dopingselvityksiä aina 1970-luvulta lähtien. Tutkimukset aiotaan aloitaa varsinkin jos krp löytää aihetta epäillä rikosta.

Myös poliisiylijohtaja Reijo Naulapää on sitä mieltä, että doping-kuvio on tarpeen selvittää pidemmältä ajalta, jos rikoksia epäillään tapahtuneen.
-Jos olisin tutkinnanjohtaja itse, niin kaikki, mikä vaikuttaa jutun tuomittavuuteen tai lieventävyyteen, on syytä katsoa myös kauemmalta taustalta, Naulapää sanoo.

Esimerkiksi oikeusministeri Johannes Koskinen on vaatinut Hiihtoliitolta, että doping-tapaukset on selvitettävä aina 1970-luvulta lähtien.

Lääkejätettä

Lahden kisakylän vaiheilta on löytynyt epäilyttävää lääkinnällistä jätettä. Lahden poliisi toimittaa kaksi isoa pahvilaatikkoa ja muovikassin keskusrikospoliisin tutkijoille.

KRP on jo aloittanut helsinkiläiseltä huoltoasemalta löytyneen lääkärinlaukun tutkimisen. KRP kertoo tutkimusten alustavista tuloksista aikaisintaan ensi viikolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat