Krp aloitti tutkinnan Nostokonepalvelusta

Keskusrikospoliisi aloitti tänään esitutkinnan turkulaisen Nostokonepalvelun epäillyistä törkeistä veropetoksista. Kuultavien joukossa lienee myös verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammi, joka on yhtenä omistajana vaimonsa veljien omistamassa yrityksessä.

Tutkimusten aluksi tehdään verotarkastus, jolla selvitetään, miten vuosina 1991-1993 tehdyt nosturikaupat on ilmoitettu verotukseen. Epäilyjen mukaan noin 5,5 miljoonaa markkaa liikevaihtoveroa on jäänyt verottajalta saamatta.

Pääjohtaja Tammi on vakuuttanut, ettei hänellä ole ollut mitään osuutta Nostokonepalvelun liiketoimissa tai sen johdossa. Keskusrikospoliisi korostaa ensisijaisesti tutkivansa Nostokonepalvelun asioita.

Tammea luonnollisestikin kuulustellaan, jos hänen osuutensa verovilppiepäilyissä on syytä selvittää. Tammen on arveltu vetäytyvän viranhoidosta tutkimusten ajaksi. Hän ei halunnut torstaina vielä sanoa asiasta mitään. Hän aikoo tulla julkisuuteen neuvoteltuaan ensin asiasta esimiestensä kanssa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat