Kristillisten eduskuntaryhmä ajaa Kallista presidentiksi

Kristillinen liitto on päättänyt Jyväskylän puoluekokouksessa, että mahdollisesta oman presidenttiehdokkaan asettamisesta tehdään vasta syksyllä pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa.

Ryhmä päätti samalla, että puolueen puheenjohtajan Bjarne Kalliksen tulisi harkita presidenttiehdokkaaksi ryhtymistä. Kallis lupasi harkita asiaa tarkasti.

-Päätös tehdään ylimääräisessä puoluekokouksessa. Lokakuusta on puhuttu, mutta marraskuu on myös hyvä kuukausi. Puheenjohtajan on mietittävä tällaista asiaa tarkasti, Kallis arvuutteli. Kalliksen mukaan kristilliset eivät ole lipsuneet keväällä päätetystä linjastaan eli siitä, että puolueen mielestä paras tavoite olisi porvaripuolueiden yhteinen presidenttiehdokas, jonka asettaisivat kokoomus, keskusta, kristilliset ja RKP.

-Näyttää vain siltä, että sellaista henkilöä ei löydy, Kallis lisäsi. Toiseksi paras mahdollisuus olisi juuri oma ehdokas, jolla olisi mahdollisuus päästä läpi tai joka toisi ehdokkuudellaan jotakin uutta puolueelle.

-Kaikkein huonoin ja pois suljettu mahdollisuus olisi, että puolue asettuisi jonkin toisen puolueen ehdokkaan taakse. Jos ehdokasta ei löydy, mieluummin annamme jäsenillemme vapauden tukea sitä ehdokasta joka itseä miellyttää, Kallis sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat