Suomen Marsalkka
Kun selvisi, että Suomen Marsalkka -elokuvan Mannerheim on mustaihoinen, nousi närkästyksen myrsky. Perusteluna kerrottiin, että puolueettomalla maaperällä muiden tulkittavana kansallisesta ikonista saadaan kaivettua esiin mies ansiomerkkien ja henkilökultin takaa.
Mitä elokuva sitten paljastaa Carl Gustaf Emil Mannerheimista? Sen, että hän ontui pahasti, asetti uran perheen edelle, kohteli huonosti vaimoaan, harrasti syrjähyppyjä ja oli arvostettu sotasankari.
Kaikesta näkee, että elokuva on tehty halvalla ja hätäisesti. Gilbert Lukalian ohjaaman elokuvan kerronta on harrastelijamaisen kömpelöä ja näytteleminen kuin saippuasarjoissa.
Osin swahiliksi, osin englanniksi kerrottu tarina etäännyttää katsojan historiasta niin täydellisesti, että elokuvan kohde menettää kaiken merkityksensä.
Mannerheimin tilalla voisi tarinassa olla kuka tahansa toinen historiallinen tai kuvitteellinen henkilö.
Elokuvan kytkös Suomeen on taustalla hetkisen pyörivä talvisotaelokuva ja Sibeliuksen Finlandia, jota kenialainen poikakuoro laulaa lopputekstien rullatessa.
Elokuvaa kiinnostavampi tuote on Yleisradion tv-sarja elokuvan tuskaisesta tekemisestä, jonka sivutuote Suomen Marsalkka kuulemma on. Jos ei muuta, niin ainakin elokuva on synnyttänyt kimaran vitsejä.
