Kriitikko: Hallström ei pääse aivan maaliin saakka

  • MTV3:n 45 minuuttia ruotii viikoittain kulttuuria kritiikkisarja Särmässä. Sarjassa korkean profiilin asiantuntijat syventyvät arvioimaan eri alojen uutuuksia.

Lasse Hallström: Hypnotisoija

Lasse Hallström on 25 vuotta ohjannut Yhdysvalloissa. Siellä on syntynyt muutamia menestyselokuvia, mutta myös monia eurooppalaiseen makuun liian sentimentaalisia feel good -draamoja.

Lars Keplerin romaaniin pohjautuva tarina on Hallströmin ensimmäinen rikoselokuva. Se on kertomus raa'asti murhatusta perheestä. Veriteosta on jäänyt henkiin vain koomassa makaava teinipoika, joka ilmeisesti on myös sen ainoa silminnäkijä. Totuuden kaivamiseen tarvitaan hypnoosia.

Hallström menee suoraan asiaan: veri lentää heti alkutekstien aikana. Kuvat talven kohmettamasta Ruotsista nostattavat piinaavaa tunnelmaa. Itse rikostarina on melko hölmö, sen logiikka kuoppainen ja poliisit tunareita. Kuvaus hypnoosilääkäri Erik Barkin ja hänen vaimonsa aviokriisistä on rikoksen selvittelyä kiehtovampi ja eheämpi juonipolku.

Suomalainen Tobias Zilliacus suoriutuu rikoskomisario Joona Linnana hyvin, vaikka saa Mikael Persbrandtia ja Lena Olinia vähemmän tilaa. Linna on yksinäinen susi, kuten dekkareiden poliisit yleensä. Onneksi hän ei kuitenkaan ole kliseitä mukaillen alkoholisoitunut oopperan rakastaja. Hypnotisoija on keskinkertainen rikostarina mutta erinomainen, hienosti näytelty avioliittodraama.

Minna Karila

Inna Patrakova: Kultahammas

Ennen kuin Inna Patrakovasta tuli espoolainen kirjailija, hän oli pietarilainen matkaopas. Hän johdatti venäläisiä maanmiehiään bussilasteittain Helsinkiin ja Tampereelle.

Opas odottelee usein, milloin mitäkin. Jätämme siis Innan odottelemaan ja tartumme hänen kirjaansa Kultahammas. Joka kertoo juuri bussimatkasta Suomeen.

Kultahammas on hauska kirja. Täynnä kielen iloa ja teräviä oivalluksia. Ihanan ilkeä omia kohtaan, meitä suomalaisia unohtamatta.

Patrakova on taitava. Niin taitava, että hänen kannattaisi mennä kovan luokan kirjallisen sivaltajan oppiin. Opetella tiivistämään pienikin turha pois. Opetella kaivelemaan surua. Siellä se suurin nauru asuu. Ja eräänä päivänä, meillä olisi sitten tässä klassisen pietarilaiskirjallisuuden jatkaja. Te tiedätte, Nikolai Gogol ja kumppanit.

Kultahampaalle vielä kolme tähteä. Mutta sille seuraavalle, julmemmalle, sitten jo neljä.

Jaana Semeri

Osmo Rauhala Kiasmassa

Osmo Rauhalan komeat maalaukset kysyvät isoja asioita. Mistä elämä perimmältään koostuu ja miten sitä voi kuvata?

Rauhala ei heittäydy tunteiden valtaan, vaan käyttää hyväkseen niin biologian kuin matematiikan välineitä. Elämä ja kymmenen -teoksessa siirrytään peliteorian avulla yksinkertaisesta varvusta monimutkaisempiin elämänmuotoihin. Elämä on väkevä voima, mutta ihminen on sen vakavin uhka. Rauhalan teokset varoittavat, nyt on Yhdestoista hetki tai ehkä on jo Liian myöhään: rotat valtaavat maailman.

Samaan aikaan näyttelyn kanssa on julkaistu Jouni Tervon kirja ilmiöstä nimeltä Osmo Rauhala. Se on kertomus monipuolisesta lahjakkuudesta mutta myös vimmaisista yrityksistä saada taiteilija mielipiteineen taide-elämän päättäjien paitsioon. Myttyyn ovat menneet ne yritykset. Onneksi.

Markku Valkonen

Lue myös:

    Uusimmat