Kriitikko: Anna Puu kasvanut Idols-tähdestä artistiksi

  • MTV3:n 45 minuuttia ruotii viikoittain kulttuuria kritiikkisarja Särmässä. Sarjassa korkean profiilin asiantuntijat syventyvät arvioimaan eri alojen uutuuksia.

Farming Simulator 2013

Maalaisromantiikka kiehtoo suomalaisia. Pelimaailmassa tämä näkyy hyvin Farming Simulator -sarjan suosiona. Maajussisimulaatiosarjan uusilla edustajilla kun on Suomessakin tapana ponkaista heti pelimyyntitilastojen kärkisijoille.

Sarjan tuorein osa 2013 jatkaa vanhalla hyväksi todetulla kaavalla. Ideana on yksinkertaisesti pyörittää maatilaa mahdollisimman tehokkaasti. Kylvön, niiton ja lannoittamisen kaltaisilla arkiaskareilla oma maatila on saatava kukoistamaan.

Välillä käydään suorittamassa erilaisia yksinkertaisia tehtäviä, kuten ajamassa golfkentän nurmikko tai auttamassa tien varten jäänyttä matkustajaa.

Erilaisia tarkasti mallinnettuja maatalouskoneita on kymmenittäin, ja uusien ajoneuvojen hankinta onkin pelin tärkeimpiä tehtäviä. Suurempia tavoitteita ei ole. Farming Simulator 2013 on simulaattori sanan todellisessa merkityksessä. Pelillinen anti jää siis vajaaksi, ja otollinen kohderyhmä valitettavan pieneksi.

Tero Lehtiniemi

Tontut vs. Vikingarna

Tontut vastaan Vikingarna letittää yhteen tarinan ja ympäristön.

Universum on kaksikielinen neljän pienen teatterin muodostama yhteisö.

Yhteistuotannossa tulkataan molempiin suuntiin ja käytetään lähteenä tasapuolisesti sekä suomalais-kalevalaista että viikinkimytologiaa.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Mustanojan omaperäisen kosmopoliitilla otteella rakentama kokonaisuus on riemastuttavasti irrallaan kansallisista kehyksistä ja liittyy silti tunnistettavasti yhteiskunnan aikaan, paikkaan ja asenteisiin.

Yksinkertainen juoni muistuttaa toisaalta oopperalibrettoa, toisaalta lastennäytelmää - ja esitystä voikin verrata molempiin. Rakkaat joululaulut on sovitettu wagneriaanisiin mittasuhteisiin ja estottomasti rojulaatikolla vieraillut visualisointi on kuin peruskoulun pikkujoulu.

Esityksen koomis-kriittinen täysosuma on talouspuheen ja joulupehmoilun yhdistäminen: Kyllä löytyy rauha ja hyvä tahto, kun kaikki saavat töitä ja leluja.

Outi Lahtinen

Anna Puu: Antaudun

Anna Puu on tehnyt raikkaan kuuloisen kolmannen albuminsa, Antaudun.

Levyn sävellykset ovat konstailemattomia ja kotoisan kuuloisia. Sävellyksistä ja tuotannosta vastaa Jukka Immonen, Lasse Kurki ja Egotripistä tuttu Knipi.

Albumin tekstit käsittelevät ihmissuhteita ja usein nuoren naisen vaikeutta rakastaa. Levyn vahvuus on, vakavista teemoista huolimatta, lauluista kumpuava toivon mahdollisuus. Eron kynnykselläkin ovi jätetään raolleen.

Albumilta ei nouse yhtä laulua ylitse muiden, ja siksi levyn yleisvaikutelma on hieman laimea. Levyn kaksi vahvinta kappaletta ovat Kolme pientä sanaa ja Suukko, joissa molemmissa Anna Puu on ollut mukana kirjoittamassa laulua.

Kolmannella Antaudun-albumilla Anna Puu on selkeästi kasvanut Idols-tähdestä persoonalliseksi ja tunnistettavaksi artistiksi.

Mikko Harjunpää

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat