Kriisipsykologi: "Panttivanki hämmästyttävän vahva"

Kriisipsykologi Salli Saaren mukaan panttivangiksi joutunut 26-vuotias Minna Nurminen on ollut hämmästyttävän voimakas, kun hän on kestänyt väkivaltaisen kaappauksen kodistaan, kuljetuksen tuntemattomaan paikkaan puulaatikossa ja 17 päivän vankeuden ahtaassa kopissa.

Saaren mukaan tapahtuma herättää uhrissa edelleen pelkoja eritoten kun tämä on yksin.

Panttivangin ottamisesta syytetyn Juha Turusen oikeudenkäynti jatkuu maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Turunen on myöntänyt kaapanneensa Turusen vangiksi touko-kesäkuussa ja vaatineensa kahdeksan miljoonan lunnaita.

Saaren mukaan itse kaappaustapahtuma oli väkivaltainen ja on herättänyt Nurmisessa voimakkaita pelkoja.

- On hämmästyttävää, että kuljetustilanteessa puulaatikossa Minna on säilyttänyt rauhallisuutensa. Hän on ollut voimakas.

- Minna on kestänyt panttivankitilanteen hämmästyttävän hienosti, Saari totesi oikeudessa.

- Fyysiset olosuhteet ovat olleet äärimmäiset. Lisäksi hänellä ei ollut mitään kosketusta ulkomaailmaan. Hän joutui vain kuluttamaan aikaa. Olosuhteet olivat sietämättömät, mutta hämmästyttävästi ihmisestä löytyy sietokykyä.

- Tekotapa on ollut julma, Saari sanoi kun valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto pyysi luonnehtimaan tekoa.

Lue myös:

"Toipuminen vie vuosia"

Uhrin asianajaja Markku Fredman kysyi, kuinka kauan kestää, ennen kuin uhri kykenee asumaan yksin kerrostalossa.

- Pikemminkin vuosia kuin kuukausia, Saari vastasi.

- Joku toinen ei kykenisi siihen koskaan, Saari totesi ja mainitsi Nurmisen kriittisesti vahvaksi.

- Kokemus ei koskaan kuitenkaan poistu hänen mielestään.

Teon aikana oli kolme riskiä, Saari kertoi. Uhri miettii jatkuvasti sitä, miten kaikki päättyy. Päättyykö tämä kuolemaan? Tyypillisesti ihminen käy läpi eri vaihtoehtoja. Toinen seikka on, että vaatii koossapysymistä, jotta pystyy ylipäätään olemaan ahtaassa tilassa. Kolmas seikka on huoli omaisista.

Saari on työskennellyt kriisipsykologina 1990-luvun alusta.

Minna Nurmisen tapaukseen Saari tuli mukaan uhrin ollessa vielä vankina. Saaren mukaan tilanne on ollut erityisen ahdistava myös panttivangin omaisille.

Katso Jarkko Sipilän juttu

Lue aiempia juttuja panttivankioikeudenkäynnistä:

Lue myös:

    Uusimmat