Kriisikeskuksissa tartutaan nyt myös nuorten ongelmiin

Nuoret hakevat yhä enemmän apua mielenterveysongelmiin. Esimerkiksi Turun kriisikeskuksessa on nyt puoli tarjottu kahden psykologin voimin keskusteluapua mielenterveyttä horjuttavia kriisejä kohdanneille 17-24-vuotiaille nuorille.

Monet elämään kuuluvat asiat, kuten läheisen kuolema tai ongelmat parisuhteessa, voivat olla ne ensimmäistä kertaa elämässään kohtaavalle nuorelle kriisi, josta on vaikea päästä yli. Kriisiin voi ajaa myös väkivallan uhriksi joutuminen tai vaikkapa stressi kouluasioissa. Kaikissa näissä tilanteissa ajoissa annettu ammattiapu voi estää ongelmien syvenemisen.

- Kun jotakin vaikeaa tapahtuu, herättää se monia hyvin erilaisia tunteita nuoressa. Näille tunteille on hyvä löytää sanat ja jollakin tavoin työstää ja käsitellä niitä, jotta niiden kanssa pärjäisi, ja vähitellen pystyisi hahmottamaan omaa tilannettaan, kertoo psykologi Anna Vuorjoki Turun kriisikeskuksesta.

Jotta nuoret uskaltaisivat hakea apua ongelmiinsa, kriisikeskuksissa asiantuntijan juttusille pääsee nimettömänä ja ilman lääkärin lähetettä. Useimmat nuoret tarvitsevat kuitenkin ohjausta herätäkseen hakemaan hoitoa.

- Kynnystä hakea apua saattaa alentaa se, että joku tuttu aikuinen ohjaa nuoren kriisikeskukseen. Myös aikuinen voi nuoren puolesta varata ajan, Vuorjoki kertoo.

Aikuisen, oli hän sitten oma vanhempi tai esimerkiksi opettaja, kannattaa huolestua jos nuoren käytös äkillisesti muuttuu.

- Jos nuori alkaa vetäytyä, muuttuu esimerkiksi aggreessiiviseksi tai koulumenestys laskee selvästi, kannattaa vanhempien huolestua, Vuorjoki kertoo.

(MTV3)

(Huomenta Suomen uutiset 11.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat