Kriisiapu tavoitti huonosti tsunamikatastrofin uhrit

Noin 40 prosenttia uhreista jäi ilman riittävää apua. Myös avun kanavoinnissa oli ongelmia.

Aasian tsunamikatastrofin uhrien auttamiseksi tarkoitettu kriisiapu epäonnistui alkuvaiheessaan.

San Franciscossa toimivan Fritz-instituutin tuoreen tutkimuksen mukaan länsimaiset avustustoimet tavoittivat Intiassa ja Sri Lankassa kahden ensimmäisen kuukauden aikana miljoonia ihmisiä. Silti noin 40 prosenttia tsunamikatastrofin uhreista jäi ilman riittävää apua.

Tutkimuksesta selviää myös, että apu ei ollut useinkaan tarkoituksenmukaista ja se kanavoitiin väärin. Tsunamin uhreille Intiaan ja Sri Lankaan toimitettiin esimerkiksi riittävästi elintarvikkeita mutta ei välineitä aterioiden valmistamiseksi. Niin ikään vaatteet, joita Aasiaan lähetettiin, eivät olleet useinkaan alueen ilmastoon sopivia.

Joissain tapauksissa vanhukset, vammaiset ja muut sellaiset asukkaat, jotka tarvitsivat eniten apua, jäivät sitä ilman.

Tutkimukseen haastateltiin yli 1400:ta paikallista asukasta Intiassa ja Sri Lankassa sekä lähes 400:aa työntekijää eri avustusjärjestöistä.

Tapaninpäivän luonnonkatastrofialueille on suunnattu avustuksina jo lähes yhdeksän miljardia euroa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat