Kriisi jätti ruman jäljen kreikkalaisten hampaisiin ja sieluun: "On menetetty usko elämään"

Hammaslääkäri Elisavet Delagrammatika saisi kysynnän puolesta paiskia töitä yötä päivää. Ongelma vain on, että siitä ei saa enää rahaa.

Vuosia jatkunut kriisi on jättänyt ruman jäljen kreikkalaisten purukalustoon.

– Asiakkaiden määrä on vähentynyt selvästi. Monet niistä, jotka käyvät, eivät pysty maksamaan laskujaan, Delagrammatika sanoo STT:lle Ateenassa.

34-vuotias kreikkalainen on kannatellut yksityistä hammasklinikkaansa pystyssä kriisivuosien ajan.

– Ennen kriisiä aloittelin uraani, ja minulle jäi vuodessa käteen noin 10 000 euroa.

Viime vuonna viivan alle jäi 500 euroa miinusta. Tilanne olisi toivoton ilman perheen apua.

– Asun vanhempieni luona. He auttavat taloudellisesti.

Raju hevoskuuri on tehnyt tuhoaan myös kreikkalaisten mielissä.

– Ihmiset eivät hymyile enää. On menetetty usko elämään.

Delagrammatikan mielestä keskiluokka on hävinnyt kriisin mukana. Tavallisista asioista, kuten harrastuksista tai kesälomamatkoista, on pitänyt luopua. Arki on muuttunut stressaavaksi toimeentulosta murehtimiseksi ja tarjousten seuraamiseksi.

Vapaaehtoistyö kukoistaa

Jotain hyvää kärsimys on kuitenkin saanut aikaan. Kreikkalaiset ovat heränneet vapaaehtoistyöhön.

Avustusjärjestöjen määrä on kasvanut Kreikassa selvästi viime vuosina. Hyväntekeväisyys on ollut maassa aiemmin vieraampaa, sillä hädän hetkellä kreikkalaiset ovat tottuneet nojaamaan tiiviisiin perhesiteisiin.

Elisavet Delagrammatika käy joka viikko auttamassa vapaaehtoispohjalta toimivalla klinikalla, jossa asiakkaille tarjotaan akuuttia hammashoitoa ilmaiseksi.

Järjestöllä on vastaanottoja ympäri pääkaupunkia, yksi aivan Ateenan keskustassa. Ulospäin klinikka näyttää tavalliselta kerrostaloasunnolta. Sisätilat on järjestetty minikokoiseksi terveyskeskukseksi.

– Hammaslääkäreitä, kirurgeja, yleislääkäreitä, psykiatreja, gynekologeja, luettelee vastaanoton sihteeri Maria Spiliotopoulou klinikan palveluja.

Asiakkaina on paljon työttömiä, jotka ovat jääneet ilman sairausvakuutusta. Ilman sitä julkiseen terveydenhuoltoon on hyvin vaikea päästä.

Yksi asiakkaista on albanialainen Albert Mena. Hän on tullut varaamaan aikaa hammaslääkärille. Hampaat ovat selvästi isomman remontin tarpeessa.

– Ennen kriisiä olin töissä rakennustyömailla. Nyt olen ollut työttömänä neljä vuotta, hän sanoo.

"Politiikkaan ei kannata sekaantua"

Albert Mena kertoo, ettei hänellä ole äänioikeutta sunnuntain parlamenttivaaleissa. Mena voisi äänestää konservatiivista Uutta demokratiaa. Päähallituspuolue olisi hyvä valinta, koska se ollut vallassa jo pidempään.

Elisavet Delagrammatika on valinnut toisen tien. Hän kannattaa laitavasemmiston Syrizaa. Protestipuolue lupaa lopettaa leikkauspolitiikan.

Vaalien alla Delagrammatika päätti liittyä mukaan Syrizan ehdokaslistalle.

– Monta vuotta poliitikot yrittivät vakuuttaa, että äänestäjien ei kannata sekaantua politiikkaan. Ihmiset pysyivät kotona ja katsoivat televisiota.

– Kun kriisi iski, ihmiset ymmärsivät, että heidän täytyy osallistua politiikkaan. Syrizan vahvuus piilee pääosin tämänkaltaisissa ihmisissä.

Lue myös:

    Uusimmat