Mainos

Kreikkalaisministeri: Lainan maksuehtoja ei voida hyväksyä

Kreikan talousministeri George Stathakis kertoo, ettei Kreikka voi hyväksyä velkojien asettamia ehtoja 7,2 miljardin euron tukilainan maksusta. Kreikka tarvitsisi rahaa välttääkseen maksukyvyttömyyden.   

Kreikan pitäisi lyhentää tänään velkaansa 300 miljoonalla eurolla.

Stathakisin mukaan Kreikalla on rahat, mutta hallitus on päättänyt olla maksamatta lainaerää.  

Kreikka pyysi eilen Kansainväliseltä valuuttarahastolta lupaa siirtää maksut kuluvan kuukauden loppuun.

Jos Kreikka jättää velkansa maksamatta, se käytännössä ajautuu maksukyvyttömäksi ja mahdollisesti ulos eurosta. 

Kreikka ja sen lainoittajat ovat neuvotelleet tiiviisti lainojen maksusta koko viikon ajan. Vaikka Kreikka maksaisikin tämän päivän erääntyvän erän, kesäkuussa sillä on vielä 1,3 miljardin lisämaksut IMF:lle.

Kreikkalaiset haluavat pysyä eurossa

Lähes joka toinen kreikkalainen toivoo, että hallitus saavuttaa sovun velkojien kanssa, vaikka se tarkoittaisi kompromisseja. Kolme neljästä haluaa pysyä eurossa.

Tulokset selviävät tuoreesta mielipidekyselystä. Kreikka on viivyttänyt velkojensa takaisinmaksua Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Pääministeri Alexis Tsipras on vaatinut muutoksia velkojien asettamiin ehtoihin.  

Hallitsevasta puolueesta Syrizasta on viestitetty, että mahdollisuutena ovat myös ennenaikaiset vaalit. Kreikkalaisista 37 prosenttia tukee vaaleja, jos ne auttavat ratkaisemaan kiistan.   
  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.