"Kreikkalaiset eivät ole mitenkään innokkaita veronmaksajia"

Kreikalle pitäisi antaa helpotuksia velkojen maksussa. Samalla kuitenkaan ei saa sanoa, että annetaan helpotuksia.

Ristiriitainen tilanne kaipaisi jotain lääkettä. Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander sanoo, että tämänkaltaisissa tilanteissa EU ajetaan usein kriisiin, ja hädän hetkellä keksitään luova ratkaisu.

– Velkasaneeraus tuntuu koko ajan todennäköisemmältä, koska positiivisen vaihtoehdon luominen ei tunnu onnistuvan, Kiander sanoo.

– Loputtomiin veronmaksajat eivät sadan miljardin paketteja maksa.

Tukemista on vaikea motivoida, mutta sille on Kianderin mukaan hyviä syitä.

– Romahduksen seuraukset olisivat niin suuret, että sitä tässä torjutaan.

– Toisaalta suurien summien kerääminenkään ei ole kestävää.

EU-sääntöjä ei noudateta

Kreikassa on Kianderin mukaan paljon potentiaalia, joka voitaisiin saneerauksilla saada tuottamaan rahaa. Hyvin suuri osa kreikkalaisista kun vain ei ole töissä virallisessa taloudessa.

– Jos työllisyysaste saataisiin pohjoismaiseen tasoon, ongelmat olisivat ratkaistavissa, Kiander sanoo.

– Kreikkalaiset eivät ole mitenkään innokkaita veronmaksajia, vaan veronkierto on siellä voimissaan.

Yksi Kreikan ongelmista on myös sen kotiinpäin vetäminen EU-asioissa. Kreikkalaiset elävät omien sääntöjensä mukaan ja unohtavat EU-direktiivit.

– He eivät ole tietenkään ainoita, jotka näin tekevät, mutta kärkipäässä.

Kriisin yksi tulos voikin olla, että Kreikan poliittinen kenttä kääntyy täysin ympäri.

Katso Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtajan Jaakko Kianderin haastattelu: (Huomenta Suomi 16.6.2011)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat