Kreikkaa syytetään pakolaisten kurjasta kohtelusta

Kreikka on joutunut ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n hampaisiin pakolaisten huonon kohtelun vuoksi. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tuoreen raportin mukaan Kreikka pitää maahanpyrkijöitä kelvottomissa oloissa sekä karkottaa heitä salaa Turkkiin.

Raportissa kerrotaan, kuinka Kreikan rannikkovartiosto on käynyt pakolaisveneiden kimppuun merellä ja sabotoinut niitä. Jos pakolaiset pääsevät maihin, heitä odottavat karmeat olosuhteet täpötäysissä vastaanottokeskuksissa, järjestö kuvailee.

Järjestö on saanut lukuisia ilmoituksia, joissa poliisin kerrotaan pahoinpidelleen pakolaisia.

-He hakkasivat meitä pampuilla saadakseen meidät veneeseen. Yksi mies kieltäytyi, joten hänet hakattiin ja heitettiin veteen, kertoo raportissa turkkilainen mies, jonka kreikkalaiset poliisit kuljettivat yön pimeydessä takaisin Turkkiin.

EU-säädökset pakottavat palaamaan

YK vetosi EU-maihin jo toukokuussa, jotta ne lopettaisivat turvapaikanhakijoiden palauttamisen Kreikkaan. YK perusteli pyyntöään pakolaisten kehnoilla oloilla sekä Kreikan tiukalla turvapaikkapolitiikalla.

Palautuksia tehdään, koska EU-säännösten mukaan pakolaisten pitää anoa turvapaikkaa siitä maasta, jonka kautta he ovat alunperin saapuneet unionin alueelle. Siksi hakemusten paine kohdistuu erityisesti EU:n eteläisiin rajavaltioihin.

YK on moittinut Kreikkaa siitä, että se hyväksyi viime vuonna vain 0,6 prosenttia saamistaan runsaasta 25 100 turvapaikkahakemuksesta.

-Ihmiset kävelevät ympäriinsä kuin aaveet. Valtion silmissä heitä ei ole olemassa, mutta he ovat silti siinä, YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n Kreikan-johtaja Yiorgos Tsarbopoulos kuvailee.

Tsarbopoulos ymmärtää silti myös Etelä-Euroopan maiden tilannetta.

-Tämä on kohtuuton taakka rajavaltioille, eikä edusta eurooppalaista solidaarisuutta.

Tsarbopoulos huomauttaa, että Kreikan hallituksella on useita muitakin ongelmia pakolaisten lisäksi: maassa on yksi EU:n korkeimmista työttömyysasteista, ja viidennes kreikkalaisista elää köyhyydessä.

Kreikan pääministeri Kostas Karamanlis on vedonnut EU:hun, jotta se auttaisi maata selviämään pakolaisvirroista

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat