Kreikka toivoo talousapua toukokuulle - Saksa vastustaa

Kreikan valtiovarainministeri Georgios Papakonstantinou sanoi eilen, että Kreikka saanee EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä yhteensä 45 miljoonan euron lainapaketin toukokuussa. Paketin sisältö on EU:ssa alustavasti hyväksytty, mutta EU:n suurimmassa rahoittajamaassa Saksassa Kreikan avunpyyntöön suhtaudutaan nihkeästi.

Sekä Saksan liittokansleri Angela Merkel että maan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble vaativat Kreikalta uutta säästöpakettia lainan ehtona. Saksan hallituskoalitiossa ollaan sitä mieltä, että mikäli Kreikan apupaketti vaarantaa euron, Saksa perääntyy suunnitelmasta. Merkelin puoluekollega Volker Kauder CDU:sta sanoo, että talousavulle on oltava tiukat ehdot.

- Jos olosuhteet vaativat, avustamme Kreikkaa. Mikäli euro vaarantuu sen vuoksi, hallituskoalition enemmistö on todennäköisesti avun peruuttamisen kannalla, sanoo Kauder ARD -telveisiokanavalle.

Julkinen vastustus Kreikan avustukseen on laajaa Saksassa ja Merkel on jatkuvasti vaatinut Kreikalta tiukkaa linjaa. Schäuble ja hallituskoalition johtajat tapaavat tänään keskustellakseen euroalueen ja IMF:n apupaketista Kreikalle.

Kreikassa säästötoimet jo käynnissä

Ateena on jo ilmoittanut miljoonien eurojen budjettileikkauksista Kreikassa. Säästöjä on haettu esimerkiksi veronkorotuksilla ja julkisen sektorin palkanalennuksilla. Leikkaustoimet ovat aiheuttaneet maassa paljon väkivaltaisia mielenosoituksia ja lakkoja.

IMF:n toimitusjohtaja Dominique Strauss-Kahn sanoi viikonloppuna Washingtonissa, että IMF:n ja EU:n on ymmärrettävä toimia päätöksessä nopeasti.

- Olen varma, että pääsemme ratkaisuun siinä ajassa, mitä Kreikan tarpeet vaativat, Strauss-Kahn vakuutteli Washingtonissa Kreikan valtiovarainministerin tapaamisessa.

Pankkiiri: Kansainvälisen valuuttarahaston tulisi keskittyä ydintehtäviinsä

Saksan keskuspankin johtaja Axel Weber sanoo, että hätälainojen tarjoaminen Kreikalle on erittäin laaja tulkinta IMF:n roolista. Weber painottaa, että "taloudellista hienosäätöä" ei pitäisi jättää IMF:n harteille. Hänen mukaansa on ongelmallista, jos IMF ylittää toimintansa rajoja.

- IMF:n pitäisi keskittyä selkeästi sen perustehtäviin. Näitä ovat muun muassa maksutaseisiin sijoittaminen sekä järkevä makroekonominen valvontatyö. Meidän on keskusteltava siitä, miten keskittyisimme uudelleen näihin ydintehtäviin, Weber lisää.

Kysyttäessä Weberiltä, eikö Kreikan auttaminen ole osa IMF:n ydintehtäviä, hän vastaa:

- Se on vähintäänkin hyvin laaja tulkinta IMF:n säännöistä.

IMF:n toimitusjohtaja Dominique Strauss-Kahn sanoi viikonloppuna, että hän on halukas vauhdittamaan Kreikan apupaketin sopimista euroalueen kanssa. Berliinissä ei haluta kiirehtiä epäsuositun apupaketin kanssa, sillä Saksassa pidetään aluevaalit 9.toukokuuta.

(MTV3 - REUTERS - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat